Sieltä se vauhdin ero löytyy ....

.... Mutkista siis. Kun vertaa tämän videon jonkinverran vetomiehen ajoa tuohon edellisen videon TM ammattilaisen mutkavetoon, niin huomaa kyllä millä se ammattilaisten vauhti selittyy. Ammattilaiset eivät emmi mutkaan mennessä ja kun avataan niin ei pumppailla. Suorillahan kaikilla pysyy kaasu pohjassa, tai, no, itseasiassa todella harva harrastelija kääntää kaasun pohjaan edes suorilla, ei edes piikillä ....



Radassa muuten yksi simiinpistävä ero Suomeen, kaksarit ja isot hyppyrit ovat keskellä pitkää suoraa, eivät mutkan jälkeen, eikä heti alastulon jälkeen ole mutkaa....

Enskapena piikillä

TM:n enskapiikin koeajosta tuli tämä video mieleen. Harvoja pätkiä jossa meno kypäräkameran silmin näyttää kovemmalta kuin sivustafilmattuna. Jotenkin tämän taas nähtyä tajuaa kuinka valovuoden pituinen matka on tavan piikkiluokan kuskin ja ammattilaisen välillä.

Ratabongaus: Loviisa

Viimeinkin tuli ajettua radalla jonka ohi olen ajanut varmaankin tuhat kertaa ja katsonut auton ikkunasta rataa. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Niinpä viimein tuli tehtyä päätös lähteä nimenomaan ajoreissulle Loviisaan, ohiajaessa kun ei milloinkaan malta pysähtyä jos ei etukäteispäätöstä ole.

Vuodenaika radan testaukseen oli varmaan paras mahdollinen, maa on kuohkeaa ja pehmyttä olematta kuitenkaan kuravelliä. Kivetkin jotka tuolla radalla tosiaankin kuivalla kaudella häiritsevät olivat aikalailla uponneet pehmeään maahan. Toki muutama maakivi pilkisti röykyistä.

Sivusta katsottuna rata ei kummoiselta näyttänyt, mutta tässä on oppinut senverran, ettei radan todellinen luonne paljastu muutoin kun ajamalla.

Mitä myös on tullut opittua, on rataan tutustuminen pikkuhiljaa. Lämmittelykierroksia kannattaa tosiaan tehdä senverran, että radan muodon, maakivet, hyppyrit ja riskien paikat tiedostaa. Näillä pikkuradoilla kun kannattaa ajaa siihen malliin, että tapahtui mitä tahansa niin pysyy radalla. Radan ulkopuolella kun yleensä odottaa joko iso kivi, puu tai muu yhtä periksiantamaton este. Kaupanpäälle saa lämmiteltyä hyvästi ja ajolinjatkin tulevat tutuksi.

Vauhtiin (heh heh) päästyä rata rupesi tuntumaan kierros kierrokselta mukavammalta ja onnistumisen elämyksiä syntyi koko ajan. Tekemisen puute ei pääse yllättämään, koko ajan käännytään, pompitaan ja touhutaan hirveästi. Pari oikein hyvää paikkaa jarrujenkin testaamiseen löytyy.

Taas kerran kävi, että rata yllätti olemalla ennakkoarviota parempi. Itse asiassa suorastaan loistava.

Loistava nimenomaan harrastajaratana. Tämä pääsee huippu harrastajaratojen listalle Kontiolahden, Tillolan, Akaan ja parin privaattiradan seuraksi. Kaikki ovat ratoja joilla toppahousukrossaritkin saavat onnistumisen elämyksiä. Kaikkia noita yhdistää myöskin taivas ja helvetti ilmiö, riippuen siitä onko rata kuiva vai märkä.

 

Koeajo: TM 125EN 2015

 

Hiukan tuhruisessa kelissä suoritettu koeajo oli todella mielenkiintoinen vertailu pyörien kehityksessä, oliko 2015 mallissa muuttunut 2014mallista muutakin kuin ulkonäkö.

Verrokkipyöränä oli oma sama Honda kuin viimevuonnakin 2014 mallin TM testissä. Rata ja olosuhteet olivat samat kuin viimevuonnakin, joten koeajossa todellakin saisi erot esille.

 

Minkäslainen 2014 malli oli Hondaan verratessa? Kone oli huipputeholtaan aikalailla sama, tosin helpompi ajaa tasaisen vetoalueen ansiosta. Suurin ero oli ajettavuudessa, TM oli todella helppo ja vakaa ajettava, kääntyen mutkiin todella ajatuksen lailla ja pitäen halutun linjan koko mutkan. Jousitus oli enduromaisen pehmeä soveltuen kuitenkin hyvin crossiradallekkin. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena paras ikinä ajamani piikkinen.

 

Suhtautuminen 2015 TM 125EN malliin ennen koeajoa oli hiukan epäileväinen, ulkonäkö on muuttunut, mutta onko todellisia muutoksia tullut?

Parin kierroksen totuttelun jälkeen oli aika säätää hiukan tankoa ja laskea keulasta ilmat. Samalla istumalla mittailtiin hiukan jousien painumia ja todettiin niiden olevan ok. Syy mittauksiin oli ensituntumalta enskapyörään kovalta tuntunut jousitus.

Pari satsia lisää ja TM:n kupletin juoni alkoi paljastua. Takajousituksen linkustoa on ilmeisesti muutettu alusta vähemmän progressiiviseksi; alkujousto tuntuu huomattavasti jämäkämmälle.

Paljastui muutakin: Tehoa on tullut roppakaupalla lisää, varsinkin keskialuelle. Syttykarttoja katkaisijasta vaihtamalla kävi selväksi, että heikompitehoinen kartta vastaa suunnilleen Hondaa ja viimevuotista TM:mää. Tehokkaammalla kartalla voimaa tuli niin paljon lisää ettei kytkintä tarvinnut luistattaa ja kaikissa mäissä kärsi vaihtaa isommalle vauhdin kiihtyessä koko ajan, mistä ei verrokeissa tarvinnut haaveillakkaan.

Ajettavuus tuntuu yhtähyvältä kuin viime vuonnakin, pyörä tuntuu pyytävän vauhtia koko ajan lisää, mihin meikäläisen kyvyt eivät todellakaan riitä.

Pyörä vaatii hiukan tottumista, senverran erilainen se on varsikin jousituksen osalta viimevuotiseen verrattuna. Jousitus kuitenkin hetken totuttelun jälkeen rupesi tuntumaan todella hyvältä, tuntui kuin iskarien lämmettyä röykyt olisivat hävinneet kokonaan.

Ajoasento tuntuu edelleen hyvin tutun Hondamaiselta ja pienten mittausten jälkeen asiaa ei tarvitse ihmetellä, tankokin kun taitaa nykyään olla yksi yhteen Hondan orkkis taivutuksen kaltainen ainakin silmämääräisessä vertailussa. 

 

Onko 2015 TM 125EN sitten parempi kuin 2014 TM 125EN?

Jos mukavuudesta puhutaan niin kyllä 2014 malli vie voiton. Jos taas kokonaisuudesta puhutaan niin 2015 malli on selkeästi parempi. Aivan varmasti uudella mallilla pystyy ajamaan nopeammin.

 

Lopputulos : 2015 TM 125EN on paras ikinä ajamani 125 luokan pyörä, pyörä jolla pystyy ajamaan yhtälailla enduroa kuin crossiakin suoraan tehtaan paketista.

 

Kiitokset Miehikkälän Moottorikerhon puheenjohtajalle koeajomahdollisuudesta!

 

 

 

Jälkihuomautuksena todettakoon etten edelleenkään ole luopumassa Hondista ;)

 

 

 

TM kehitys 2007-2015 näyttely Miehikkälässä

Sain harvinaisen tilaisuuden tutustua yksityiseen TM kokoelmaan. Miehikkälän moottorikerhossa elää ihailtavan vahva TM henki, kerhon puheenjohtaja esitteli yksityiskokoelmaa.

Kokoelmassa oli hyvä vertailla viimeistä putkirunkoisen kehitysversiota ensimmäiseen alumiinirunkoiseen, joita sitten oli viimeiseenkiin versioon asti jossa ilmanotto on kanavoitu t-kappaleitten taakse. Kanava kulkee satulan ja tankin välistä ilmanputsarikotelolle, ilmeisen toimiva ratkaisu ainakin putsarin puhtaanapysymisen kannalta.

Myös jousituksen kaikki versiot olivat nähtävissä, keuloja oli Öhlinssiä, Marzhoccia ja KYBbiä, iskareissa niin öhlinssiä kuin TM:n omaakin.

Aika kattava otos tehtaan tuotannosta myöskin eri konevaihtoehtojenkin puolesta.

Pyörät esillä olivat: 2007 MX250F, 2008 EN300, 2013 MX125 sekä 2015 EN125.

Pieniä haaveita vielä tälle syksylle on 2015 EN125 koeajosta, viime syksynähän tuli kokeiltua 2014 mallia samasta kokoelmasta. Puhutaan jo perinteistä :)

Päivitys: 2006 RM125

Pienellä päivityksellä vanhankin mopon saa näyttämään nykyaikaiselta.

Ajamisen hauskuushan on noissa jo valmiina ilman päivityksiäkin.

Riskinotto - kielletty puheenaihe

Tähän harrastukseen tuntuu liittyvän paljon tabuja - siis aiheita joista ei saa puhua. Yksi tabuista on riskit ja riskinotto.
   Puhumattomuus riskeistä on tainnut ajaa tilanteeseen jossa riskejä otetaan yhtään niitä, tai niiden seurauksia ymmärtämättä.
   Aiemmin riskit ja niiden hallitseminen oli osa valmennusta. Hannu Alho joka taisi olla crossivalmennuksen pioneeri Suomessa ymmärsi henkisen valmennuksen tärkeyden ja myöskin sen ettei kuljettaja voi kehittyä huipulle jos asioita ei ole käyty etukäteen läpi.
  Niinpä valmennuksessa olikin ensimmäisenä asiana kysymys: Mikä on pahinta mitä voi sattua?
Vastaus tuohon on tietenkin ilmiselvä, mutta tuosta vähänkään järkevämpi voi ajatella asioita eteenpäin ja miettiä miten selvitään eteenpäin niin, ettei riskeistä koidu korjaamattomia seurauksia eikä urakehitys jää junnaamaan paikoilleen loukkaantumiskierteen vuoksi.
  Jotenkin suurinta osaa nuorempia kisakuskeja ja heidän vanhempiaan ei tunnu riskit haittaavan, vaan niitä pidetään lajiin kuuluvina. Tämä on harhaluulo. Lajiin liittyy kyllä riskejä mutta suurin osa riskeistä on hallittavia. Asiat täytyy miettiä etukäteen läpi, tunnistaa riskit ja pohtia keinot joilla ne ovat voitettavissa. Riskeistä ei pääse eroon sulkemalla mieli niiltä tai kieltämällä niistä puhuminen.
   Melkein voisin väittää, että moni loukkaantumisiin uransa lopettanut kuljettaja ajaisi vieläkin jos henkiseen valmennukseen olisi panostettu myöskin riskien ja niiden aiheuttamien seurauksien osalta, vääränlaiset riskit olisivat jääneet pois.

   Mielessä on käynyt pari todellista vetomies tuttavaa joitten ura päättyi loukkaantumisiin, kuinka pitkälle menestykseen rahkeet olisivat riittäneet jos riskit olisivat olleet hallinnassa?
Oikein sääliksi käy ajatella asiaa.