sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Karjalan kierros - Miehikkälä

 Kierros lähenee loppuaan, Miehikkälä oli kierroksen viimeinen rata ennen loppucrossia kotiinpäinmennessä Lelun radalla.
  Miehikkälään saavuin keskiviikkona tarkoituksena ajella eka kertaa nyt kokonaan valmistuneella radalla.
  Radalla olikin talkoot meneillään ja kuulinkin talkoolaisilta seuraavana iltana olevan sarjacrossit joita varten rata myöskin kastellaan. Eipä siinä pitkään tarvinnut miettiä ajaako pölypilvessä vai seuraavana päivänä kastellulla radalla. Rupesin talkoolaisten kaveriksi, lähinnä meikäläiselle sopiva homma oli kivien mättäminen radalta koneen kauhaan. Sinäpä ilta vierähti kivasti ihmetellessä talkoolaisten tahtia, maalla näköjään talkoissa tehdään ihan oikeesti jotakin. Kyllä toi kaupunkilaisten kuntosalin korvaa ihan täysin :)
   Torstaina pääsikin ajamaan laitetulla ja kastellulla radalla. Meikäläisen tapaan homma lähti taas lapasesta. Tarkoitus oli ensin ajaa vain ennen sarjoja rataa ympäri mutta kun touhu näytti sen verran maltilliselta treeneissä niin lähdin eka erään mukaan. Mukavaa oli, ajelin muitten perässä omaa tahtia ja ihmettelin miten pihalla olen tuolla radalla, erä kuitenkin maaliin asti.
 Toisessa erässä oli tarkoitus ajaa vain muutama kierros, kunto kun ehkä riittää juuri yhden kierroksen ajamiseen ja kuitenkin jo rimpuilin yhden täyden erän.
 Eipä taas mennyt ihan suunnitelman mukaan, tossa videolla näkyy jossain neljäntoistaminuutin kohdalla mäessä väärään suuntaan oleva kuski. Se olen minä. On ehkä kautta aikojen eka kerta kun en päässyt crossiradalla mäkeä ylös :D. Siinä sai huilailla kiekan verran ennenkuin tuli turvallinen rako lähteä jatkamaan ja köröttelin sitten tämänkin erän maaliin asti.
  Tuntuu ihan huvittavalta miten ajotaito todellakin rapistuu vuosi vuodelta, mutta miten kivaa touhu on siitä huolimatta :)
  Radalle valmistuu kastelujärjestelmä muutaman viikon päästä jonka jälkeen toi on todellakin hieno paikka sekin suhteen.
 Hatunnoston arvoinen paikka ja porukka :D

tiistai 22. toukokuuta 2012

Aina vaan näitä :(



Jääköön mainitsematta miltä radalta kuvat ovat, näitä taitaa riittää ympäri maata :(

Tossa radanrakentamisessa korpisuomen ratamestarit viittaavat kintaalla maailmalla radanrakennusta opiskelleitten sekä ihan liiton sääntökirjankin neuvoille. Tuntuu suorastaan tahalliselle vaaran aiheuttamiselle nämä rakennelmat. Kun oppaassa on kuva Suomihyppyristä jossa lukee punaisella isosti EI NÄIN, niin eikös tehdä juuri päinvastoin. Samoin  röykkysuorankin kanssa, vaikka on oikein annettu mitat ja kuvattu kuinka röykkyjen laen säteen tulee olla sama kuin pohjakin, niin ei. Mikä helvetti tossa oikein mättää, siis meikäläinenkin joka ei tosiaankaan ole mikään korttelin kirkkain lamppu ymmärtää noi ohjeet, mutta ei nämä mestarit. No toivotaan, ettei se ole kukaan lähipiiristä joka noissa niskansa taittaa. Yksi riittää jo.

Karjalan kierros - Lieksa



Lieksan rata oli juuri sulaneitten lumien vuoksi samanlaisessa kunnossa kuin kylttikin, joten jätin ajamisen suosiolla väliin.
Itse rata olikin yllätys, Repomännikkö nimen perusteella odotin hiekkakangasta, eipäs ollutkaan. Pinta on savihiesu moreenia jonka alla heti on kallio, niinkuin kuvastakin erottuu.
Paikka on kyllä aivan mielettömän hieno muuten; on korkeuseroja ja lenkki kiemurtelee vaaran rinteitä ylös ja alas. Ihan tulee vanhan koulun GP rata mieleen :) Kaiken kruunaa näkymä parkkipaikalta Pielisen yli Kolin vaaroille. Vahinko, että toi on hiukan syrjässä jopa meikäläisenkin mittapuun mukaan. No, pääasia tietty on, että paikallisilla on paikka harrastaa. Eikä toi rata kyllä hirmu harrastajamäärää kestäisikään.  

perjantai 18. toukokuuta 2012

Karjalan kierros - Kontiolahti





Kontiolahdelta löytyi männikön keskekeltä loistava harrastajan treenirata. Tossa pääsee ihan oikeesti nauttimaan ajamisesta, tapahtumia on koko ajan - on mutkaa, nyppyä ja hyppyä toinen toisensa perään. Vauhti on kokoajan aikalailla kohtuullinen, ei siis sellaista järjetöntä luukutusta niinkuin nykyajan radat yleensä. Hidasvauhtinen rata pysyy suht turvallisena kuluneenakin, seikka joka tuntuu olevan nykyratojen tekijöille yleensä vaikeaa käsittää.
Joensuun seudun kisakuskit on ainakin treeniratojen suhteen onnenpekkoja; Kitee, Onttola ja Kontiolahti muodostavat semmoisen treenipaikkojen kolmion, ettei menestys ainakaan radoista ole kiinni. 

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Karjalan kierros


Meneillään karjalan kierros, joka alkoi Keihäskankaan radalta Luumäen Taavetista, jatkui sieltä Kiteen Aimo-keskuksen radalle ja nyt sijaintina on Onttolan rata Joensuun liepeillä.
Kaikki tähänastiset radat ovat sopineet oikeinkin hyvin ajokauden aloittajaispöristelyyn, on ollut sopivasti pattia ja tasaista baanaa. Jopa Kiteenkin radan röykkyjä oli muotoiltu harrastajallekin ajettavampaan muotoon, kiitos siitä.
Suurin ongelma tällaisella reissulla on sattua radalle kun muitakin kuskeja on paikalla. Ongelma vain korostuu seuraavaksi suunnitelmissa olevilla radoilla.
tarkoitus nimittäin on käydä tsekkaamassa ennen näkemättömät Kontiolahden, Lieksan ja Ilomantsin radat. Onneksi noi sattuvat pyhien ajalle jolloin pientä toivoa nähdä local prootkin on ;) 

tiistai 15. toukokuuta 2012

Pari harvinaisuutta



Karhulan MX125 liigakisassa sitten oli ne mun kaipaamani pari harvinaisuutta, Honda ja TM.
Hämmentävästi noi on myöskin ainoat alupalkkirunkoiset piikit, Yamahan alurunkohan on enemmänkin perinteisen putkirungon muotoinen ja kaikissa muissahan rungot ovat teräsputkea.
Jännä miten ristikkäin Hondan ja TM:n tiet Suomessa menevätkin, Hondan piikin tietotaito on unohtunut vuosien taakse, kun taas TM:llä sitä vielä ei ole kertynytkään. Grafiikassa käyrät siis menevät ristiin ja keskiarvona on normaali :D

maanantai 7. toukokuuta 2012

Tallikaveri pannuttaa


Jamppi lähtee lapasesta. Voimaa o. Kuskin voimat tommonen tälli kyllä imasee samantien. Paranemisia.... onneks oli niskatuki .

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vappuna vaolla 2012



Ajokausi tuli sitten virallisesti avatuksi vappuna "kotiradalla", jossa lumi oli vaihtunut viikon aikana pölyyn.. Lähinnä tarkoituksena oli testailla kummankin mopon (ja kuskin) toimivuutta. Yllätykseksi kaikki toimi, pientä säätöä ja hyvä tulee :)

Aarteita hyllystä - rimpula spesial






Talvella tuli viimein tajuttua hyllyssä lojuva osien määrä, samoin kuin se, että noiden Hondien aika mun tiimalasissa ei kestä ikuisuuksia. Hemmetti, noilla mopoilla on jo kuudes vuosi menossa - osat käyttöön ennenkuin on myöhäistä. Rimpula sai sitten koristusta oikein olan takaa, mitään todellista käytännön hyötyähän noista palikoista ei ole. Kiva kattoa kuitenkin, eikä mikään voita uutuuden viehätystä :D

MX125 Lavanko






Lavangossa tuli kisojen katsomisen ohella tietenkin katseltua pyöriä lähempääkin. Eniten tietenkin kiinnostaa ne harvinaisemmat ilmestykset. Husku ja Kawa ovat näköjään yhtä harvinaisia, kumpiakin oli kaksi. Tosi harvinaisia sitten olivat TM ja Honda joita ei ollut yhtäkään, kukapa ois uskonut, että Honda käy yhtä harvinaiseksi kuin TM :)
KTM hallitsee piikkiluokkaa mielin määrin, syystäkin, ominaisuudet niissä taitavat olla ihan eri tasolla kuin muissa piikeissä. Edes tollaisella rakennetulla Huskulla ei näyttänyt olevan asiaa kotarin vauhtiin, ainakaan koneen suhteen, hyvin toimiva jousituskaan ei pelasta kaikkea.