torstai 13. maaliskuuta 2014

Hyppyrit, säännöt & kerhot

 
  Säännöissähän ei oikeastaan hyppyreille ole muuta rajoitusta kuin että kaksois- ja kolmoishyppyrit ovat yksiselitteisesti kielletty ja hyppyreitten minimietäisyys on oltava vähintään kolmekymmentä metriä mitattuna alastulon ja lähdön alimmasta kohdasta.
  Edes siitä säännöstä ei kerhot tunnu piittaavan pätkääkään. On varmaan pitkä tie edessä noitten hyppyrien osalta, korjattavaa kun olisi muutakin kuin tuplat.
  Tässä pääkaupunkiseudulla noita tuplia löytyy joka radalta, niin Vantaalta, Sipoosta, Hyvinkäältä kuin myös Karkkilasta. Muusta Suomesta puhumattakaan.
   Edes kuolemat ja halvaantumiset noilla radoilla eivät tunnu aiheuttavan minkäänlaisia toimenpiteitä sääntöjen vastaisten hyppyrien poistamiseksi. Ei vaikka joka ainoa turma ja vakava loukkaantuminen on tapahtunut hyppyreissä.
  Onkohan yhdellekkään noiden kerhojen vastuuhenkilöiden mieleen johtunut, että seuraava iltapäivälehtien lööppi voikin olla "Nuorukainen menehtyi sääntöjen vastaisella motocrossradalla xxxx paikkakunnalla."
  Ainakin meikäläinen näkisi aikamoisia painajaisia asiasta noitten kerhojen edustajana ....
    Onneksi nyt edes osa harrastajista on herännyt ja nostaneet asian pöydälle, kerhot, liitto ja media kun tuntuvat edelleenkin olevan kovin sokeita sille etteivät asiat voi enää näin jatkua.

2 kommenttia:

  1. Mäkin mietin miksei noissa kommenteissä MX Safety FINissä ole mainittu ratoja. Toivon mukaan tuotakin tuodaan esille, koska on ratoja, joille tämmöinen toppahousukrossari ei edes uskalla mennä. Tosin en kyllä hirveästi yritä muutenkaan hyppiä niiden yli, vaikka olisivat turvallisiakin..

    VastaaPoista
  2. Vantaalla on nyttemmin herätty ja muutettu hyppyreitä turvallisemmiksi ja poistettu tuplahyppyri. Suunta siis hyvä, toivottavasti jatkossakin.

    VastaaPoista