torstai 20. maaliskuuta 2014

Huomioita - MX Safety Norsunluutornissa

Tuli harvinainen ja meikäläisen ensimmäinen tilaisuus vierailla moottoriliiton norsunluutornissa MX Safetyn  MP-messuseinän yhteenvetoa kuuntelemassa.
   Mielenkiinnolla odotin tapahtuman antia ja eri ihmisten mielipiteitä asiasta.
  Paikalla oli niin liiton, kerhojen, kauppiaitten, kuin turvallisuustouhun edustajia. Taisin itse olla ainut perusharrastaja paikalla.
    Mikäs sitten oli kupletin juoni?
  Hommahan alkoi todella lupaavalla alustuksella jossa käsiteltiin AKK:n  rallipuolen vastaavan tilanteen menettelytapoja. Autopuolellahan asiaan herättiin jo Henri Toivosen turman aikoihin. Ainoaksi ratkaisuksi suosta nousemiseen ennen kuin yhteiskunta puuttuu peliin oli nähty turvallisuuden nostamiseksi ykkösasiaksi liiton toiminnassa ja näin näyttää, että laji pystyy itse hoitamaan ongelmansa ilman ulkopuolisten puuttumista asioihin.
   Näinhän se pitäisi mennä mielestäni crossissakin.
  Mutta.
  Tilaisuuden edetessä pitemmälle ja safety seinän tuloksia purkaessa tuli aika vahvasti esille kädet pystyyn asenne. Antauduttiin jo ennen kuin oltiin edes aloitettu. Antautujina oli eniten liiton ja kerhon edustajat.
   Voivoteltiin kuinka vaikea on tavoittaa harrastajia ja kuinka seitkyt prosenttia jää tavoittamatta.
  Siis hetkinen, kolmekymmentä prosenttia tavoitettaisiin tosta vain. Siinähän on paremminkin hyvä mahdollisuus kuin iso ongelma. Miksi jättää käyttämättä noin erinomainen mahdollisuus.
 Keskustelun edetessä nähtiinkin, ettei tilanne kuitenkaan ole mahdoton asenteiden muokkaamiseen. Tarvitaan vain paljon faktoihin perustuvaa tietoa ja opastusta harrastajille. Pitkä tie on varmasti kuljettavana mutta tärkeintä on ottaa se ensimmäinen askel että matka alkaa.
  Matkan edetessä varmaankin selviytyvät  tavoitteet ja toimenpiteet joilla tavoitteisiin päästään.
    Ehkäpä tavoitteeksi tulisi nollavisio, ihan ensimmäinen tavoite kuitenkin on "kuuluu lajiin" ajattelun täydellinen hylkääminen.
    Varmaankin tilaisuuden osanottajat saivat ajatuksia kuinka turvallisuutta edistetään konkreettisilla toimenpiteillä, niitä varmaankin käsitellään seuraavalla visiitillä norsunluutorniin... 
       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti