10 Minutes Of 2 Strokes 5.0 (MXPTV)

Vuoden viimeisen päivän videokimaran päätös.

 Ensi vuosi jatkuu edelleen kaksitahtisten merkeissä.

Hyvää uuttavuotta ! :)

Service Honda CR125 AF 2-Stroke Test

2014 125cc Two-Stroke MX Shootout

Vuoden tavoite täynnä - 700h mittariin

Alkukesästä tuli asetettua tavoitteeksi saada ykkösmopon tuntimittariin tasaluku 700h ennen vuoden loppua.
Elokuussa näytti jo, että tavoitteen voi unohtaa. Kuuma ja kuiva kesä haihdutti kiinnostuksen ajamiseen pariksi kuukaudeksi. Lokakuussa into löytyi uudelleen, viileät ilmat ja kosteat radat tuntuivat siltä just oikealta ajokeliltä.
  Ihan kesärenkailla ei tavoitteeseen päässyt, pari viimeistä tuntia tuli ajettua nastarenkailla.
Tällä (ykkös)mopolla jatkuu crossit keväällä talvihuollon jälkeen, spoorit ajellaan rimpulalla.

Mukavaa pörinää ?

  Noi jenkkien shortyt saa tehokkaankin piikin kuulostamaan tyhjäputkiselta pappatuturilta :D

Hypyt yli ilmiö

Asia joka on ihmetyttänyt pitkän aikaa, mikä ihme napsahtaa aikuisen miehen päässä radalle tullessa.
Turvallisuushakuinen perheenisä muuttuu radalla riskejä kaihtamattomaksi harrastajaksi jonka ainoa tavoite on päästä hypyt yli. Oli taitoa tai ei, yleensä ei.
   Kauhulla olen seurannut kun pelit laitetaan taivaalle ihan herran haltuun, kuskin hallussa kun ne eivät todellakaan ole. Jos kaikki menee hyvin niin into senkun kasvaa ja samalla kasvaa myöskin riskit. Ennemmin tai myöhemmin riskit myöskin realisoituvat.
  Onko ihan todellakin niin tärkeää päästä kehuskelemaan kavereille: "nyt menee hypyt yli". Onko se nyt ihan tärkeintä koko touhussa , todellisuudessa kun asialla ei ole mitään merkitystä. Kukaan ei katso eikä ketään kiinnosta.
  Hemmetti kun taito ei riitä edes kiihdyttämiseen ja jarruttamiseen mutta siitä huolimatta tärkeintä on päästä hypyt yli. Noustaan ihan perse edellä puuhun, ensin pitäisi kehittää taitoja edes perusajamiseen ja ajotekniikkaan siihen malliin, että pelit olisivat hallussa.
   Totuus kun on että riskinotto on puutteellista taitoa. Kehitetään niitä taitoja siihen malliin ettei riskinotto ole tarpeellista.

   Asiaa kyllä ihmettelevät muutkin, liiton päävalmenta totesi hiljattain aikuisharrastajien olevan todella suuri riskiryhmä. Kun kaveri joka työkseen seuraa crossia joutuu menemään välillä autoon varikolle kun ei kertakaikkiaan uskalla katsoa aikuisharrastajien menoa radalla, niin sen pitäisi kyllä kertoa että jotain olisi tehtävä.
    Lisenssikoulutuksen kehittäminen on yksi ratkaisu, mutta isoin ongelma varmaan on lisensittömissä kuljettajissa.
Onko lajiin sitten kehitettävä ratakortti systeemi autopuolen malliin? Se ehkä olisi ainoa ratkaisu, herätettäisiin vähän riskiajattelua. Jotain kuitenkin on tehtävä, se on selvää.
 Ehkäpä kerhojenkin pitäisi aktivoitua ja järkätä ihan aloittelijoille muutaman tunnin koulutus jossa harjoiteltaisiin ihan perusasioita; kiihdyttämistä ja jarruttamista, painonsiirtoa ja muitakin ihan perusasioita jotka yleensä sivuutetaan, seurauksena, ettei ajotekniikka kehity ikinä sille tasolle että turvallinen ajaminen ja hyppääminen on mahdollista.

Aika ennen somea

Mitäs tehtiin ennen kun ei ollut somea, ei ollut fb:tä, ei ollut kännyköitä joilla pystyy ottamaan selfietä ja jakamaan kuvia.

Silloin ostettiin pinssejä ja koristeltiin kisahattu tai tehtiin jopa kisaliivi. Oi niitä aikoja ;)

 

Tampereen keikka: Dynaset & Offroad-ilta

 

Idea keikalle syntyi x-racingin sivulla olleesta puffista BikeWorldin offroad iltaan. Illan ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta mutta ei ihan yksinään olisi riittänyt reissun aiheeksi. Aika äkkiä mieleen tuli Ylöjärven Dynaset halli, sehän menisi samalla reissulla. Tuumasta toimeen.

 

Dynasetin hallissa olen käynyt kerran aiemmmin heti hallin avattua. Silloin halli oli ängätty kaikkea niin täyteen, että eka kerrasta tuli toistaiseksi myöskin viimeinen. Riski suhteessa hyötyyn oli aivan suhteeton.

Niinpä tälläkertaa oli tarkoitus katsoa miltä hallin rata näyttää nykyään ja josko hyödyt olisivat nyt riskejä suuremmat. Ensivaikutelma hallia katsoessa oli positiivinen, nyt leveyttä oli riittävästi eikä mitään teräviä kontin kulmia tullut radalle niinkuin viime visiitillä.

Ajaessa kävi selväksi, että nyt radanrakentajalla on ideat kohdillaan. Ajamaan pystyi ihan oikeasti ja ajatus kahdesta eri linjasta ympäri rataa oli oikein toimiva. Noita linjoja on vielä mahdollisuus ajaa ristiin, seurauksena on lukematon mahdollinen tapa ajaa kierros ympäri. On kuin ajaisi ihan täysimittaisella radalla, eikä kyllästymisreaktio iske ihan heti. Kaikenkaikkiaan oikeinkin toimiva rata, vaikea kuvitella, että tuonkokoiseen tilaan saisi paljon parempaa aikaan. Kaikenlisäksi ympäri pääsee varmasti ihan lajia aloittavakin.

Vielä kun satsaisi hiukan ja pehmustaisi kunnolla pylväät ja vähän seiniä, niin riskitaso laskisi varmaan ulkoratojen tasolle.

Ilmanvaihto on varmaan ainoa toimiva vaihtoehto, mikään ilmanvaihtokone ei varmasti yllä avoimien seinien tasolle, ei ainakaan järkevillä kustannuksilla. On vain yksinkertaisesti hyväksyttävä hallin olevan pakkasillakin ulkoilman lämpöinen.

Hallia katsellessa tuli mieleen hallin isännän olevan todennäköisesti maan suurin crossin ja enduron hyväntekijä. Hattua nostan ja kumarran syvään. Meikäläisen laskupäällä kun ei saa ratamaksujen edes kattavan sähkölaskua ja tasausta.

 

Hallivisiitin jälkeen ehtikin sopivasti Tampereen BikeWordin Offroad-iltaan, tiedossa oli opastusta jousituksen säätöön, renkaanvaihtoon ja kuntoiluun, sekä kertomuksia RedBull romaniacsista.

Ilta oli oikein onnistunut, sekä jousitusexpertti että kuntovalmentaja käsittelivät asioita hieman laajemmalla näkökulmalla kuin yleensä. Kumpikin sai ajattelemaan asioita taas hiukan erilailla kuin aiemmin ja ennenkaikkea antoivat aihetta ja ideoita omatoimiseen ongelmanratkaisuun. Renkaanvaihtaja ei paikalle päässyt, mutta haittaa siitä ei ollut, ilta täyttyi aika täydellisesti muutenkin. Tarina Romaniacsin selviytymistaistelusta kruunasi illan. Ehkäpä paras tämäntyyppinen tilaisuus mihin olen osallistunut, aivan varmasti uusinnan arvoinen. Suuret kiitokset Bike&BoatWorldille ja kaikille ihmisille tilaisuuden takana. Kiitos.

 

 

 

 

  

 

 

Sieltä se vauhdin ero löytyy ....

.... Mutkista siis. Kun vertaa tämän videon jonkinverran vetomiehen ajoa tuohon edellisen videon TM ammattilaisen mutkavetoon, niin huomaa kyllä millä se ammattilaisten vauhti selittyy. Ammattilaiset eivät emmi mutkaan mennessä ja kun avataan niin ei pumppailla. Suorillahan kaikilla pysyy kaasu pohjassa, tai, no, itseasiassa todella harva harrastelija kääntää kaasun pohjaan edes suorilla, ei edes piikillä ....



Radassa muuten yksi simiinpistävä ero Suomeen, kaksarit ja isot hyppyrit ovat keskellä pitkää suoraa, eivät mutkan jälkeen, eikä heti alastulon jälkeen ole mutkaa....

Enskapena piikillä

TM:n enskapiikin koeajosta tuli tämä video mieleen. Harvoja pätkiä jossa meno kypäräkameran silmin näyttää kovemmalta kuin sivustafilmattuna. Jotenkin tämän taas nähtyä tajuaa kuinka valovuoden pituinen matka on tavan piikkiluokan kuskin ja ammattilaisen välillä.

Ratabongaus: Loviisa

Viimeinkin tuli ajettua radalla jonka ohi olen ajanut varmaankin tuhat kertaa ja katsonut auton ikkunasta rataa. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Niinpä viimein tuli tehtyä päätös lähteä nimenomaan ajoreissulle Loviisaan, ohiajaessa kun ei milloinkaan malta pysähtyä jos ei etukäteispäätöstä ole.

Vuodenaika radan testaukseen oli varmaan paras mahdollinen, maa on kuohkeaa ja pehmyttä olematta kuitenkaan kuravelliä. Kivetkin jotka tuolla radalla tosiaankin kuivalla kaudella häiritsevät olivat aikalailla uponneet pehmeään maahan. Toki muutama maakivi pilkisti röykyistä.

Sivusta katsottuna rata ei kummoiselta näyttänyt, mutta tässä on oppinut senverran, ettei radan todellinen luonne paljastu muutoin kun ajamalla.

Mitä myös on tullut opittua, on rataan tutustuminen pikkuhiljaa. Lämmittelykierroksia kannattaa tosiaan tehdä senverran, että radan muodon, maakivet, hyppyrit ja riskien paikat tiedostaa. Näillä pikkuradoilla kun kannattaa ajaa siihen malliin, että tapahtui mitä tahansa niin pysyy radalla. Radan ulkopuolella kun yleensä odottaa joko iso kivi, puu tai muu yhtä periksiantamaton este. Kaupanpäälle saa lämmiteltyä hyvästi ja ajolinjatkin tulevat tutuksi.

Vauhtiin (heh heh) päästyä rata rupesi tuntumaan kierros kierrokselta mukavammalta ja onnistumisen elämyksiä syntyi koko ajan. Tekemisen puute ei pääse yllättämään, koko ajan käännytään, pompitaan ja touhutaan hirveästi. Pari oikein hyvää paikkaa jarrujenkin testaamiseen löytyy.

Taas kerran kävi, että rata yllätti olemalla ennakkoarviota parempi. Itse asiassa suorastaan loistava.

Loistava nimenomaan harrastajaratana. Tämä pääsee huippu harrastajaratojen listalle Kontiolahden, Tillolan, Akaan ja parin privaattiradan seuraksi. Kaikki ovat ratoja joilla toppahousukrossaritkin saavat onnistumisen elämyksiä. Kaikkia noita yhdistää myöskin taivas ja helvetti ilmiö, riippuen siitä onko rata kuiva vai märkä.

 

Koeajo: TM 125EN 2015

 

Hiukan tuhruisessa kelissä suoritettu koeajo oli todella mielenkiintoinen vertailu pyörien kehityksessä, oliko 2015 mallissa muuttunut 2014mallista muutakin kuin ulkonäkö.

Verrokkipyöränä oli oma sama Honda kuin viimevuonnakin 2014 mallin TM testissä. Rata ja olosuhteet olivat samat kuin viimevuonnakin, joten koeajossa todellakin saisi erot esille.

 

Minkäslainen 2014 malli oli Hondaan verratessa? Kone oli huipputeholtaan aikalailla sama, tosin helpompi ajaa tasaisen vetoalueen ansiosta. Suurin ero oli ajettavuudessa, TM oli todella helppo ja vakaa ajettava, kääntyen mutkiin todella ajatuksen lailla ja pitäen halutun linjan koko mutkan. Jousitus oli enduromaisen pehmeä soveltuen kuitenkin hyvin crossiradallekkin. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena paras ikinä ajamani piikkinen.

 

Suhtautuminen 2015 TM 125EN malliin ennen koeajoa oli hiukan epäileväinen, ulkonäkö on muuttunut, mutta onko todellisia muutoksia tullut?

Parin kierroksen totuttelun jälkeen oli aika säätää hiukan tankoa ja laskea keulasta ilmat. Samalla istumalla mittailtiin hiukan jousien painumia ja todettiin niiden olevan ok. Syy mittauksiin oli ensituntumalta enskapyörään kovalta tuntunut jousitus.

Pari satsia lisää ja TM:n kupletin juoni alkoi paljastua. Takajousituksen linkustoa on ilmeisesti muutettu alusta vähemmän progressiiviseksi; alkujousto tuntuu huomattavasti jämäkämmälle.

Paljastui muutakin: Tehoa on tullut roppakaupalla lisää, varsinkin keskialuelle. Syttykarttoja katkaisijasta vaihtamalla kävi selväksi, että heikompitehoinen kartta vastaa suunnilleen Hondaa ja viimevuotista TM:mää. Tehokkaammalla kartalla voimaa tuli niin paljon lisää ettei kytkintä tarvinnut luistattaa ja kaikissa mäissä kärsi vaihtaa isommalle vauhdin kiihtyessä koko ajan, mistä ei verrokeissa tarvinnut haaveillakkaan.

Ajettavuus tuntuu yhtähyvältä kuin viime vuonnakin, pyörä tuntuu pyytävän vauhtia koko ajan lisää, mihin meikäläisen kyvyt eivät todellakaan riitä.

Pyörä vaatii hiukan tottumista, senverran erilainen se on varsikin jousituksen osalta viimevuotiseen verrattuna. Jousitus kuitenkin hetken totuttelun jälkeen rupesi tuntumaan todella hyvältä, tuntui kuin iskarien lämmettyä röykyt olisivat hävinneet kokonaan.

Ajoasento tuntuu edelleen hyvin tutun Hondamaiselta ja pienten mittausten jälkeen asiaa ei tarvitse ihmetellä, tankokin kun taitaa nykyään olla yksi yhteen Hondan orkkis taivutuksen kaltainen ainakin silmämääräisessä vertailussa. 

 

Onko 2015 TM 125EN sitten parempi kuin 2014 TM 125EN?

Jos mukavuudesta puhutaan niin kyllä 2014 malli vie voiton. Jos taas kokonaisuudesta puhutaan niin 2015 malli on selkeästi parempi. Aivan varmasti uudella mallilla pystyy ajamaan nopeammin.

 

Lopputulos : 2015 TM 125EN on paras ikinä ajamani 125 luokan pyörä, pyörä jolla pystyy ajamaan yhtälailla enduroa kuin crossiakin suoraan tehtaan paketista.

 

Kiitokset Miehikkälän Moottorikerhon puheenjohtajalle koeajomahdollisuudesta!

 

 

 

Jälkihuomautuksena todettakoon etten edelleenkään ole luopumassa Hondista ;)

 

 

 

TM kehitys 2007-2015 näyttely Miehikkälässä

Sain harvinaisen tilaisuuden tutustua yksityiseen TM kokoelmaan. Miehikkälän moottorikerhossa elää ihailtavan vahva TM henki, kerhon puheenjohtaja esitteli yksityiskokoelmaa.

Kokoelmassa oli hyvä vertailla viimeistä putkirunkoisen kehitysversiota ensimmäiseen alumiinirunkoiseen, joita sitten oli viimeiseenkiin versioon asti jossa ilmanotto on kanavoitu t-kappaleitten taakse. Kanava kulkee satulan ja tankin välistä ilmanputsarikotelolle, ilmeisen toimiva ratkaisu ainakin putsarin puhtaanapysymisen kannalta.

Myös jousituksen kaikki versiot olivat nähtävissä, keuloja oli Öhlinssiä, Marzhoccia ja KYBbiä, iskareissa niin öhlinssiä kuin TM:n omaakin.

Aika kattava otos tehtaan tuotannosta myöskin eri konevaihtoehtojenkin puolesta.

Pyörät esillä olivat: 2007 MX250F, 2008 EN300, 2013 MX125 sekä 2015 EN125.

Pieniä haaveita vielä tälle syksylle on 2015 EN125 koeajosta, viime syksynähän tuli kokeiltua 2014 mallia samasta kokoelmasta. Puhutaan jo perinteistä :)

Päivitys: 2006 RM125

Pienellä päivityksellä vanhankin mopon saa näyttämään nykyaikaiselta.

Ajamisen hauskuushan on noissa jo valmiina ilman päivityksiäkin.

Riskinotto - kielletty puheenaihe

Tähän harrastukseen tuntuu liittyvän paljon tabuja - siis aiheita joista ei saa puhua. Yksi tabuista on riskit ja riskinotto.
   Puhumattomuus riskeistä on tainnut ajaa tilanteeseen jossa riskejä otetaan yhtään niitä, tai niiden seurauksia ymmärtämättä.
   Aiemmin riskit ja niiden hallitseminen oli osa valmennusta. Hannu Alho joka taisi olla crossivalmennuksen pioneeri Suomessa ymmärsi henkisen valmennuksen tärkeyden ja myöskin sen ettei kuljettaja voi kehittyä huipulle jos asioita ei ole käyty etukäteen läpi.
  Niinpä valmennuksessa olikin ensimmäisenä asiana kysymys: Mikä on pahinta mitä voi sattua?
Vastaus tuohon on tietenkin ilmiselvä, mutta tuosta vähänkään järkevämpi voi ajatella asioita eteenpäin ja miettiä miten selvitään eteenpäin niin, ettei riskeistä koidu korjaamattomia seurauksia eikä urakehitys jää junnaamaan paikoilleen loukkaantumiskierteen vuoksi.
  Jotenkin suurinta osaa nuorempia kisakuskeja ja heidän vanhempiaan ei tunnu riskit haittaavan, vaan niitä pidetään lajiin kuuluvina. Tämä on harhaluulo. Lajiin liittyy kyllä riskejä mutta suurin osa riskeistä on hallittavia. Asiat täytyy miettiä etukäteen läpi, tunnistaa riskit ja pohtia keinot joilla ne ovat voitettavissa. Riskeistä ei pääse eroon sulkemalla mieli niiltä tai kieltämällä niistä puhuminen.
   Melkein voisin väittää, että moni loukkaantumisiin uransa lopettanut kuljettaja ajaisi vieläkin jos henkiseen valmennukseen olisi panostettu myöskin riskien ja niiden aiheuttamien seurauksien osalta, vääränlaiset riskit olisivat jääneet pois.

   Mielessä on käynyt pari todellista vetomies tuttavaa joitten ura päättyi loukkaantumisiin, kuinka pitkälle menestykseen rahkeet olisivat riittäneet jos riskit olisivat olleet hallinnassa?
Oikein sääliksi käy ajatella asiaa.

Mugen !!

  Sveitsin veteraanikrossari antaa Mugenin luistin olla katossa :)

Ratabongaus: Akaa

Kuviin ei sitten sattunut niitä paljonpuhuttuja maakiviä.

 

Lokakuun alkupuolella tuli pistäydyttyä Akaan radalla Toijalassa. Rataa olin joskus pikaisesti ohikulkiessa vilkaissut ja nyt oli aika ottaa monenlaisia kommentteja kirvoittaneesta radasta tyypit.

Tutustumiskierroksella tajusin aika äkkiä ettei yksi tutustumiskierros riitä. Maakiviä oli nimittäin senverran runsaasti näkyvissä, että ne olisi parempi opiskella etukäteen, niin ei tulisi vanneremonttia pyörään eikä remonttia koituisi kuskinkaan osalle.

Lämmittelykierroksia tulikin sitten varmaan kymmenen kerralla, eikä siitä ainakaan haittaa ollut. Rata tuli tutuksi ja kivettömiä ajolinjojakin löytyi. Ensin hiukan hirvittänytkin rata osoittautui aikalailla mukavaksi ajaa. Liiton päävalmentajahan korosti juuri ajotekniikan tärkeyttä ja tämä rata jos joku sopii sen harjoittelemiseen. On monenlaista mutkaa, jarrutusta ja kiihdytystä kivien välistä. Ajolinjojen täytyy olla aikalailla tarkkoja jos meinaa edetä, eikä hiekkaradoilta tuttua sinnepäin ajamista passaa juurikaan tehdä. Maltti ja harkinta on tarpeen, niinkuin toki kaikilla radoilla.

Radan pinta on varmaakin ajettua soraa, hyvää sellaista. Maakivet kyllä antavat varmaankin radan kunnostajille harmaita hiuksia, roudalla kun on vielä tapana nostaa niitä joka talvi lisää pintaan. Onnekkaasti maasta ei kuitenkaan taida nousta irtokiviä, tai ainakaan sellaisia ei ollut meikäläisen kohdalla.

Päivän mittaan rupesin oikein tykkäämään radasta, oikeinkin hyvä harrastajarata mihin ei ole tehty mitään harrastajia karkoittavia temppupaikkoja.

 

Tehdaspeli

 EMX125 luokka sai aikaan tehdaspiikkien uuden tulemisen, tosin vain eurooppalaisilta merkeiltä.

Jännä oilisi nähdä vertailu sarjaan osallistuneiden pyörien välillä. Vaikka luokka äkkisestään näyttääkin olevan Kotarin hallitsema, niin aika hyvin noi kymmenen vuotta vanhaa designiä olevat Jampit pistävät kampoihin.

Kimppakivaa

Heti paras piikkivideo. Kaverukset pitävät hauskaa oikein urakalla :)

Kesäkatsaus 2014

Kuvissa keskeltä korpea bongattu "salainen" treenirata.

 

Syksyn ensimmäisen räntäsateen hakatessa ikkunaan on sopiva hetki kerrata kesän huomioita ja tapahtumia.

Kisoja ei alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt ajaa ollenkaan, tulihan viimesyksynä jo tehtyä "farewell tour" kisojen suhteen. Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon viimekesästä, lähinnä ehkä homman väkinäisyys, kisoista jäi ns p**kan maku. Mukavaa siis ei ollut.

Onko kyse sitten periksiantamattomuudesta vai jostain muusta tyhmyydestä, niin päätin vielä koittaa saisiko hommasta jotain nautintoakin irti. Mistään tuloksenteosta ei ollut kyse vaan ihan hyvän fiiliksen saamisesta.

Tuloksentekoonhan pitää harjoitella ihan oikeasti ja myös kuntoilla riittävästi. Varsinkaan tuohon kuntoiluun ei ole oikein kipinää, eikä kyllä oikeaan ajoharjoitteluunkaan. Nuo pahukset kun kulkevat vielä käsikädessä.

Kisoja tuli ajettua veteraaniluokassa Lappeenrannassa, Kuopiossa ja Alavudella.

Alavudella se sitten tapahtui. Kaikki tuntui mukavalta heti alusta lähtien, jo perjantai-iltana pyörää katsastaessa ja rataa kävellessä fiilinki oli hieno. Sama fiilinki jatkui lauantaina ja nautin radasta ja ajamisesta tosi paljon, vetelin hymy korvissa menemään kummankin erän.

Meininki Alavudella oli tosi mukava jo kerhonkin puolesta, väki oli enemmän kuin sopivaa ja mukavaa, rata oli oikea vanhanajan hiekkarata johon ei oltu värkätty mitään ihme sirkustelua niin kuin nykyään on tapana. Kaiken kruunasi hieno tunnelma ja mahtavat jutut varikolla.

Alavudelta pois ajellessa velatkin tuntuivat saatavilta ja mieleen tuli ajatus että eiköhän se ollut tässä.

Miehikkälään oli kuitenkin tullut jo ilmoittauduttua piikkiluokkaan ja ajattelin fiilistellä sen vielä pois. Miehikkälässähän tunnetusti on hieno ote tekemiseen ja mukavat ihmiset tekemässä. Fiilistelinkin sitten oikein urakalla, talkoilin hiukan, olin lauantaina lippumiehenä ja sunnuntaina ajelin hiukan, veto ja into oli kuitenkin poissa eikä intoa rittänyt edes toisen erän ajamiseen vaan herkuttelin toisen erän kahvion terassilta. Mukavaa oli. Homman huipensi vielä oman kaveriporukan ajo piikkiluokassa ja jutut varikolla :)

Loppukesän kisoja tulikin sitten seurattua katsomon puolelta, eikä minkäänlaista poltetta kisaamaan syntynyt missään vaiheessa.

Ajamiseenkaan ei mitään poltetta tunnu olevan muutenkaan, eikä miehikkälän jälkeen ole tullut ajettua kuin muutama kerta.

Mahtava kesä takana, saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)

 

 

  

Kisaa Hondan kyydistä

Pitkästä aikaa löytyi Honda videokin.

Näyttäisi muuten rata pykälää nopeammalta kuin Suomessa....

Antaa piikin laulaa

Ex pro (2003 SX125 mestari) Travis Preston laulattaa piikkiä.

Mikä aina hätkähdyttää näissä oikeitten vetomiesten ajamisessa on mutkavauhti, se on se mistä ne mestaruudet tehdään.

Pisteet Stormille

Talvella tuli ostettua tuollainen superherkkä kaasukapula Stormilta. Siinä kahvaa asennellessa tuli naureksittua pakkauksessa mainittua viiden vuodet takuuta, yleensä kun näissä mopojutuissa ei juuri takuista huolehdita ja lupausten syöminen on arkipäivää.
  Kesällä huomasin kapulan pään murtuneen ja hetken harmittelun jälkeen muistin takuumerkinnän, pitäisiköhän lupaus uudesta kapulasta paikkansa. Yllätys oli melkoinen kun Stormin tiskillä myyjien suurin huolenaihe oli sattuisiko hyllystä löytymään uutta tilalle, takuu oli itsestäänselvyys. Uusi löytyi ja kaasu herkistyi taas. Kiitos Stormille asiakaspalvelusta ja lupausten pitämisestä :)

Muodonmuutoksia

Kesän mittaan on moni asia muuttanut muotoaan....

Ratabongaus & Kisaraportti Alavus

 

Alavudella on kyllä tullut katsottua yksi SM-kisa pari vuotta sitten, mutta ajettua täällä ei ole tullut, tai itseasiassa vuonna -82 tuli ajettua yksi kisa joka kyllä loppui bensan lopppumiseen viimeisellä kierroksella. Nyt oli siis hyvä tilaisuus korjata se virhe ja ajaa maaliin asti.

 

Radastahan media hehkuttaa ja kuskit itkevät kuinka raskas se on. Asia jota  en ymmärrä ollenkaan, hemmetti, eikö lajin pitäisi olla urheilua jossa kunto ratkaisee edes jonkinverran?  Vai onko tämä urheilua ?

Nyt pääsi sitten itse kokeilemaan pitivätkö hehkutukset ja itkut paikkansa.

 

Suuri yllätys radassa oli kuinka kova se on, pehmeää hiekkaa on vain pikku pätkä, muuten rata on aikalailla kovaa hiekkaa. Itseasiassa Hyvinkään hiekka on aikalailla samantyyppistä.  Paljon puhutut mäet ei nyt ehkä ole ihan maineensa veroisia, parempi tietysti olla skarppina varsinkin alamäessä mutta sellaiselle joka on ajanut vaikka Tillolan enskalenkkiä  Alavuden mäet eivät tosiaankaan tuota vaikeuksia.

Rataan kävellen tutustuessa mieleen tuli, että täällähän se Suomen MXGP pitäisi järkätä, ainakin radan puolesta. Ratahan on aivan mielettömän hieno ja monipuolinen eikä mikään tasamaalle värkätty stadikkatyyppinen sekasotku. Kyseessä on ihan oikea motocrossrata. Voi vain kuvitella kuinka Herlings liitäisi rataa ympäri pattien harjoja myöten. 

 

Se oma kisa taasen.... parhaiten kai kuvaa ajatus joka tuli mieleen lähdön jälkeen ekalle ylämäkihyppyrille noustessa kun vilkaisin ympärilleni ja totesin olevani taas viimeinen: "Taitaa tulla työläs päivä." :D

No, lähtöhän on osa kisaa ja oma varovaisuus siinä näkyy. Hyvä niin.

Ajaminen kuitenkin maistui, vaikka omaa ajoahan siinä toisten joukossa ei oikein pysty toteuttamaan. Rata vain parani päivän mittaan ja toisessa erässä oli jo oikein mukavaa pattia, oikeastaan yllätys oli kuinka hyvänä rata pysyi, olisin tykännyt radasta vielä kuluneempana, olisi päässyt pompottelemaan oikein kunnolla ;)

Kivaa oli, ensimmäinen kerta tänä kesänä kun tykkäsin kisan ajamisesta, tykkäsinkin oikein urakalla. Mukavaa oli, eikä tommoisella meikäläisen mukavuusvauhdilla hirveästi edes väsy, tulos tietysti ei muodostu hääppöiseksi mutta sehän ei varsinainen pointti olekkaan.... vaan hyvä olo kisan jälkeen. Nyt hyvänolon tavoite todellakin onnistui :)

Että korkeuseroja?

Mitähän Suomessa lienee radoilla korkeuseroja enimmillään? Reilu parikymmentä metriä?

Tuossa Italian piikkimestikkaradalla taitaa korkeuseroa olla kymmenkertaisesti se...

600 tuntia - on vissiin uskottava mainosta.

 

Moni ei kestä, Honda kestää. Kai tuota mainoslausetta on pikkuhiljaa uskottava.

Pyöreät tunnit tulivat täyteen Kiteen radalla, perinteiseen tapaan on nautittava leivoskahvit tuntien kunniaksi.

Kiteen radalla oli oikein mukavaa pattia ajaa, rataan on tehty pikku muutoksia jotka ovat oikein onnistuneita. Tykkäsin. Onnekkaasti edellisiltana oli satanut ja rata ei edes pölissyt, oikeastaan ainut puute oli kuskit. Hieno rata, mahtavat cc ja enskareitit...... vain kuskit puuttuvat :/ 

Kynttilä kakstahdille

Nyt voi sitten ihan oikeasti polttaa kynttilää kaksitahtisten puolesta. Tiedä sitten mitä naapurit tykkäävät tuommoisen savukynttilän kaksitahtiöljyn tuoksusta. Pure castor smell sanoo valmistaja, risiiniöljyn tuoksua siis riittää ;)

http://www.flyingtigermoto.com/products/two-stroke-smoke-candle

Team Körökyyti (Racing) Kuopiossa

Kuvat Jukka Eilers

 

Uusi tiimi aloitti heti railakkaasti osallistumalla Honda leiriin Kuopiossa ja samalla reissulla tuli tiimin eka kisa, racing team siis. Ei muuta kun sponssi tarroja teettämään, eikä niitä tosiaan ilmaiseksi liimailla, ihan itse maksetaan :D

Viikonloppu alkoi Honda leirillä perjantaina, osanotto oli todella runsas, oma karkea arvio oli reilut sata kuskia. Porukka jaettiin viiteen ryhmään; Aloittelijat, c/c, c/b, c/a, sekä vetomiehet ja naiset.

Meikäläiselle sopivimmalle tuntui ryhmä 1, siis aloittelijat. Valinta sattui ihan nappiin, ryhmää veti Konttisen Tomi joka antoi vinkkejä joita miettimällä moni asia saa selityksen vielä pitkään leirillä olon jälkeenkin. Päivä oli todella mukava ja uskoisin, että jokainen sai leiriltä jotain uutta oppia.

Pääasiahan leireillä on saada vinkkejä ja kotiläksyjä omaan harjoitteluun, toimia pitkällä tähtäimellä, eikä odottaa, että yhdessä päivässä oppii kaiken.

Kiitokset leirin vetäjille, koutseille sekä ennen kaikkea Hondan maahantuojalle joka mahdollisti kaiken. Kiitos.

 

Entäpäs sitten se kisa? Jaa-aa.

Ihan ensiksi: Ratahan on hieno profiililtaan ja hyppyreiltään. Mukavaa radassa on vaihtelevaisuus, hyppyrit ovat kaikki hiukan erilaisia eikä joka ainoasta ole tehty pöytiä jotka kaikki ajavat samalla nopeudella, nyt eroja kuskien välille syntyy ihan ajamalla eikä riskinotosta palkita ajotaitoa enemmän.

Maaperä on hätkähdyttävän samanlainen Lavangon (jota meikä inhoaa yli kaiken) kanssa, siis hyvä ja kuohkea äestyksen ja riittävän kastelun jälkeen. Kuivana taas...betonia, reikää, kiviä, höttövalleja, ja pidon puutetta.

Maaperä antaa kyllä kerholle enemmän kuin tarpeeksi haasteita radan kunnossapitoon...

 

Oma kisa taasen... olen tässä kahden vaiheilla voisiko sitä oikein nautinnoksi kutsua. Jokatapauksessa pääasia ja tavoite täyttyi: Molemmat erät maaliin ja vammoitta kotia. Sijoitukset olivat juuri se mitä ajo ja kunto edellyttää, pienien onnenkantamoisten avustuksella.

Nyt täytyy tiimin sisällä pitää pienimuotoinen tuumaustauko miten hommasta saa nautinnollisemman, tai jatkoa ei seuraa. Varikolla on mukava hengailla ja tykkään siitä osiosta kovasti, saman mukavuuden kun saisi myöskin ajoon. Tiimi miettii toteutusta ;)

 

Niin, erikoismaininta täytyy antaa Rannikon Renelle joka loi kyllä melkein kaikki ällikällä selostuksellaan. Ihan paras crossiselostaja mitä olen ikinä kuullut!

Toivottavasti kuullaan muissakin kisoissa.

 

 

  

 

 

 

 

Kypäräkameraa Hollannin piikkimestikoista

Halpaa lystiä - CR125 2003

Ei harrastamisen tarvitse olla kallista, eikä pyörän tarvitse olla uusinta uutta.

Saman ajamisen nautinnon saa vanhemmallakin pelillä kunhan se vaan on kuosissaan.

Piikki Hondan kuosissa pysyminenhän on laajasti tunnustettu ;)

Uusi rossitiimi

  Ilman tiimiähän on nykyään rossitouhujen harrastaminen lähestulkoon mahdotonta.
 Toimintaperiaate tässä tiimissä on aikalailla samanlainen kuin muissakin: artisti maksaa...
   Tiimin virallinen julkistamistilaisuus samppanjatarjoiluineen tapahtuu yhdessä tuhannen tunnin juhlien kanssa joskus jossain ;)

Mikä ihme meitä oikein vaivaa ...??

 

Meikäläisen on ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää pointtia joka on tämmöisen tuplahyppyriviritelmän takana.

Perusteita varmasti löytyy, mutta kuinka kestäviä ne ovat. Mitä tuommoinen opettaa kuskille muuta tavalliseen pöytään verrattuna kuin riskinottoa?

Ne riskit tuommoisessa ovat aivan järjettömät.

 Perustellaan, että eihän tuo vaikea ole, ei niin jos ei mikään mene pieleen. Pieni ajovirhe, välivapaa, sammuminen, tai toinen kuski sotkemassa tuloa hyppyriin ja katastrofin ainekset ovat valmiit.

Perustellaan, että jokainen ajaa omalla vastuullaan. Se kaksitoistavuotiasko? Neljätoista? Aika nuorien käsiin annetaan vastuu elämästä.

Perustellaan ettei ole pakko hypätä, ei niin. Entäs kun pari kaveria kisailee keskenään, hyppäämättä jättäminen merkitsee hurjaa hidastusta kaveriin verrattuna, käytännössä siis "pakko" hypätä. Entäs jos edellä menevä ei hyppääkkään, takaa tuleva hyppää - mahdollisesti edellämenevän niskaan.

 

On ilmanmuuta selvää, että ennen pitkää tuollaisessa sattuu. Kuka sitten ottaa vastuun, vai pakoillaanko sitä ainakin moraalista vastuuta tuttujen hokemien taakse "kuuluu lajiin", "huonoa tuuria".

Kyse on kyllä enemmän tuottamuksellisesta vahingonteosta. Ei tuurista ja ihan viimeiseksi lajiin kuuluvasta asiasta.  

 

Tällämenolla saadaan kyllä viimeisetkin harrastajat karkoitettua lajista, eikä kukaan vähänkään järkeä omaava vanhempi laske lastaan näin riskialttiiseen harrastukseen.  

  

Enskapenailun tulos

Männynjuuri vs pakoputki 1-0.
Enskapenailun etu crossiin verrattuna on se, että vain pyörä saa kipeää....

Körökyytiä Lappeenrannassa

Kuva Heidi Koivunen OffroadPro

Hienon Latvian reissun jälkeen fiilinki oli "eiköhän se ollut tässä". Ajaminen ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Piti sitten tehdä päätös jatkaako harrastusta vai pistääkö rukkaset naulaan. Jo pitempään joka ajoreissulla on varusteita pukiessa ollut uskomaton sisäinen taistelu ajaako vai ei, lopettaako kun vielä on suhteellisen ehjä. Riskit hirvittävät päivä päivältä enemmän, kivusta on jo tarpeeksi kokemusta.
  Ainoaksi konstiksi päätöksen lykkäämiseen keksin kisoihin ilmoittautumisen, tulisi ajettua edes hiukan. Niinpä tuli ilmoittauduttua Lappeenrannan veteraani cup osakilpailuun.
 Varmaankin ensikertaa kisoihin mennessä menestyksellä ei ollut mitään väliä, tavoitteena oli viettää mukava ajopäivä, välttää riskejä, nauttia kisatunnelmasta ja jututtaa tuttavia.
 Täytyy sanoa, että taktiikka oli oikein onnistunut, kokemus kisoista oli ihan toisenlainen kuin koskaan aiemmin. Tavallaan ikään kuin seurasi kisoja sivusta mutta sai itse viettää mukavan ajopäivän samalla.
   Ehkäpä tällä systeemillä saa vielä tekohengitettyä harrastusta jonkin aikaa.

Lappeenrantalaisilla on kova halu kehittää kisoja paremmiksi, pieniä muutoksia rataan ja ympäristöön, niin ollaan jo tosi hyvällä tasolla. Henkihän Lappeenrannassa on tosi mukava jo nytkin, tykkäsin leppoisasta ja rennosta mutta samalla tekevästä meiningistä. Kiitoksia :)  

Nino & Mugen

Latvian reissu 13-20.4. : Jurgale

 

Reissun ainut puhtaasti santarata oli Jurgale, mitään huippupehmeää tuo ei ollut, juurikin sopiva tämmöiselle harrasteporukalle.

Niinkuin radat tuolla yleensä, tässäkään ei ollut yritetty tehdä mitään ylivaikeita kikkailuja vaan ihan raakaa ja turvallista menoa. Tuollainen rata ei mene vaaralliseksi kuluneenakaan, vauhti vain hidastuu. Plussapuolena on myös se, että kunnostus onnistuu ihan traktorilla.

Ajaminen maistui, hieno päivä :)