TM kehitys 2007-2015 näyttely Miehikkälässä

Sain harvinaisen tilaisuuden tutustua yksityiseen TM kokoelmaan. Miehikkälän moottorikerhossa elää ihailtavan vahva TM henki, kerhon puheenjohtaja esitteli yksityiskokoelmaa.

Kokoelmassa oli hyvä vertailla viimeistä putkirunkoisen kehitysversiota ensimmäiseen alumiinirunkoiseen, joita sitten oli viimeiseenkiin versioon asti jossa ilmanotto on kanavoitu t-kappaleitten taakse. Kanava kulkee satulan ja tankin välistä ilmanputsarikotelolle, ilmeisen toimiva ratkaisu ainakin putsarin puhtaanapysymisen kannalta.

Myös jousituksen kaikki versiot olivat nähtävissä, keuloja oli Öhlinssiä, Marzhoccia ja KYBbiä, iskareissa niin öhlinssiä kuin TM:n omaakin.

Aika kattava otos tehtaan tuotannosta myöskin eri konevaihtoehtojenkin puolesta.

Pyörät esillä olivat: 2007 MX250F, 2008 EN300, 2013 MX125 sekä 2015 EN125.

Pieniä haaveita vielä tälle syksylle on 2015 EN125 koeajosta, viime syksynähän tuli kokeiltua 2014 mallia samasta kokoelmasta. Puhutaan jo perinteistä :)

Päivitys: 2006 RM125

Pienellä päivityksellä vanhankin mopon saa näyttämään nykyaikaiselta.

Ajamisen hauskuushan on noissa jo valmiina ilman päivityksiäkin.

Riskinotto - kielletty puheenaihe

Tähän harrastukseen tuntuu liittyvän paljon tabuja - siis aiheita joista ei saa puhua. Yksi tabuista on riskit ja riskinotto.
   Puhumattomuus riskeistä on tainnut ajaa tilanteeseen jossa riskejä otetaan yhtään niitä, tai niiden seurauksia ymmärtämättä.
   Aiemmin riskit ja niiden hallitseminen oli osa valmennusta. Hannu Alho joka taisi olla crossivalmennuksen pioneeri Suomessa ymmärsi henkisen valmennuksen tärkeyden ja myöskin sen ettei kuljettaja voi kehittyä huipulle jos asioita ei ole käyty etukäteen läpi.
  Niinpä valmennuksessa olikin ensimmäisenä asiana kysymys: Mikä on pahinta mitä voi sattua?
Vastaus tuohon on tietenkin ilmiselvä, mutta tuosta vähänkään järkevämpi voi ajatella asioita eteenpäin ja miettiä miten selvitään eteenpäin niin, ettei riskeistä koidu korjaamattomia seurauksia eikä urakehitys jää junnaamaan paikoilleen loukkaantumiskierteen vuoksi.
  Jotenkin suurinta osaa nuorempia kisakuskeja ja heidän vanhempiaan ei tunnu riskit haittaavan, vaan niitä pidetään lajiin kuuluvina. Tämä on harhaluulo. Lajiin liittyy kyllä riskejä mutta suurin osa riskeistä on hallittavia. Asiat täytyy miettiä etukäteen läpi, tunnistaa riskit ja pohtia keinot joilla ne ovat voitettavissa. Riskeistä ei pääse eroon sulkemalla mieli niiltä tai kieltämällä niistä puhuminen.
   Melkein voisin väittää, että moni loukkaantumisiin uransa lopettanut kuljettaja ajaisi vieläkin jos henkiseen valmennukseen olisi panostettu myöskin riskien ja niiden aiheuttamien seurauksien osalta, vääränlaiset riskit olisivat jääneet pois.

   Mielessä on käynyt pari todellista vetomies tuttavaa joitten ura päättyi loukkaantumisiin, kuinka pitkälle menestykseen rahkeet olisivat riittäneet jos riskit olisivat olleet hallinnassa?
Oikein sääliksi käy ajatella asiaa.

Mugen !!

  Sveitsin veteraanikrossari antaa Mugenin luistin olla katossa :)

Ratabongaus: Akaa

Kuviin ei sitten sattunut niitä paljonpuhuttuja maakiviä.

 

Lokakuun alkupuolella tuli pistäydyttyä Akaan radalla Toijalassa. Rataa olin joskus pikaisesti ohikulkiessa vilkaissut ja nyt oli aika ottaa monenlaisia kommentteja kirvoittaneesta radasta tyypit.

Tutustumiskierroksella tajusin aika äkkiä ettei yksi tutustumiskierros riitä. Maakiviä oli nimittäin senverran runsaasti näkyvissä, että ne olisi parempi opiskella etukäteen, niin ei tulisi vanneremonttia pyörään eikä remonttia koituisi kuskinkaan osalle.

Lämmittelykierroksia tulikin sitten varmaan kymmenen kerralla, eikä siitä ainakaan haittaa ollut. Rata tuli tutuksi ja kivettömiä ajolinjojakin löytyi. Ensin hiukan hirvittänytkin rata osoittautui aikalailla mukavaksi ajaa. Liiton päävalmentajahan korosti juuri ajotekniikan tärkeyttä ja tämä rata jos joku sopii sen harjoittelemiseen. On monenlaista mutkaa, jarrutusta ja kiihdytystä kivien välistä. Ajolinjojen täytyy olla aikalailla tarkkoja jos meinaa edetä, eikä hiekkaradoilta tuttua sinnepäin ajamista passaa juurikaan tehdä. Maltti ja harkinta on tarpeen, niinkuin toki kaikilla radoilla.

Radan pinta on varmaakin ajettua soraa, hyvää sellaista. Maakivet kyllä antavat varmaankin radan kunnostajille harmaita hiuksia, roudalla kun on vielä tapana nostaa niitä joka talvi lisää pintaan. Onnekkaasti maasta ei kuitenkaan taida nousta irtokiviä, tai ainakaan sellaisia ei ollut meikäläisen kohdalla.

Päivän mittaan rupesin oikein tykkäämään radasta, oikeinkin hyvä harrastajarata mihin ei ole tehty mitään harrastajia karkoittavia temppupaikkoja.

 

Tehdaspeli

 EMX125 luokka sai aikaan tehdaspiikkien uuden tulemisen, tosin vain eurooppalaisilta merkeiltä.

Jännä oilisi nähdä vertailu sarjaan osallistuneiden pyörien välillä. Vaikka luokka äkkisestään näyttääkin olevan Kotarin hallitsema, niin aika hyvin noi kymmenen vuotta vanhaa designiä olevat Jampit pistävät kampoihin.

Kimppakivaa

Heti paras piikkivideo. Kaverukset pitävät hauskaa oikein urakalla :)