keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mitä tästä opimme




Kun kypärä on tuon näköinen on syytä miettiä syitä ja seurauksia. Mitä, missä ja miksi. 

Lauantai päivän hupiajelu meinasi päättyä ikävästi kun Vantaan Lavangon maalipöytähyppyrillä lähti oikea takakorkeitten äiti, joka päättyi keulan kautta ympärimenoon ja suoraan naama edellä tapahtuneeseen alastuloon. Ainekset tosi pahaan onnettomuuteen olivat valmiina , pelastukseksi koituivat niskatuki sekä suojapaita missä on todella hyvät suojat selkään ja kaikkialle muuallekkin ylävartaloon. Nyt seurauksena oli "vain" jonkinmoinen aivotärähdys sekä murtunut nenä ja kämmen. 
Kypärä täytti tehtävänsä niinkuin on suunniteltukkin: vaimensi törmäysenergiaa murtumalla leukasuojasta ja otsasta. Samoin niskatuki vaimensi niskaan kohdistunutta rasitusta jakamalla sen hartioille , jotka olivatkin aikalailla hellät niskatuen alueelta parisen viikkoa. Törmäysenergia on siis ollut aika kova, vastannee suunnilleen hyppyä talon katolta pää edellä.

 Kaveriporukalla oltiin ajeltu pitkin päivää, osa porukasta oli jo lähtenyt poiskin. Parin kaverin kanssa jäätiin vielä hetkeksi nautiskelemaan ja höntsäilemään, oltiin jo ajettu muutama setti ja kahviteltukkin ja turistu pitkin päivää. Päätettiin vielä käydä katsomassa radan  viereen juuri tehtyä extreme enduro/supercoss lenkkiä. Hetken patsastelun jälkeen todettiin lenkin olevan meidän taidoillemme  suorastaan hengenvaarallinen ja päätimme siirtyä toivottavasti turvallisemmalle normaaliradalle. Lähdettiin ajamaan samantien normaalivauhdilla ja noin puolen kierroksen päästä tultiin maalipöydälle johon meikäläisen matka sitten päättyi. Onnekkaasti hyppyrillä oli oikein terävä nuori kaveri joka syöksyi lipun kanssa varoittamaan perässä tulleita. Ilman hänen teräviä hoksottimiaan meitä olisi sitten ollut  useampikin ajokaveri samassa nipussa. Kiitokset. Kiitokset myöskin kavereille jotka varmistivat sairaalamatkan jota olin pontevasti vastustanut.

Miten tuo takakorkea sitten pääsi syntymään, senverran kokeneempi harrastaja kun kuitenkin olen, ettei niitä pitäisi tulla. Pohjimmiltaanhan on kyse puutteellisesta riskien tunnistamisesta. Radan kiertosuuntaa on muutettu ja sen seurauksena myöskin hyppyreitä on jouduttu muuttamaan kun alastuloista on muokattu lähtöjä ja lähdöistä alastuloja. Seurauksena on pehmeitten ja kovien maakerroksien eroittuminen, hyppyrien nousut ovat pehmeitä mutta itse hyppyrien päällinen on kivikova. Ajaessa nousu tavallaan kaivautuu päällisen alle ja muodostuu tuplanokkia jotka potkaisevat perää ylöspäin. Normaalisti tuplanokka muodostuu hitaasti mutta nyt kiertosuunnan muutos aiheutti todella nopean muodostumisen. Tätä en osannut ottaa huomioon, puolituntia radalta pois riitti nokan muodostumiseen. 

Mitä tästä sitten opimme: Joka kerta radalle mennessä on syytä ajaa hidas tutustumiskierros, vaikka sitten vain kävisi hetken varikolla. Rataa muutettaessa saattaa yllätyksiä muodostua niin rakentajille kuin ajajillekkin. Rakentajien tulisi suunnitella muutokset huolella ennakkoon ja tehdä selkeä työjärjästys jossa pyritään ottamaan huomioon kaikki tekijät, myöskin muistaa sääntöjen määräämät turva-alueet ja muut seikat. On parempi jättää muutokset tekemättä jos voimavarat eivät riitä niiden loppuunsaattamiseen.

Yhteenveto: Syyllinen löytyy peilistä :D 

1 kommentti:

  1. Oli onnea mukana, jes! Aina ei voi tietää miten se lento lähtee, esim. aikoinaan Heinolassa otin pitkään pöytähyppyriin eri linjan kuin edellä ajava; pari metriä vasemmalta, mikä periaatteessa on oikea tapa. Silloin vaan kävi niin että mun ajolinjaa ei ollut kukaan vielä ajanut, oli pölyn peittämänä terävä nokka lanauksen jäljiltä. Heitti hyppyrin yli ensimmäistä röykkyä päin ja kisa jäi siihen; ei pahempia vammoja, ranteet turposi ja kolmisen viikkoa tuli taukoa. Syyllinen löytyi peiliin katsomalla silloinkin☺.

    VastaaPoista