Oiskohan tämä blogin viimeinen päivitys, saas nähdä. Classikit on vieneet ajan ja ajatukset ihan muuhun kuin nykycrossiin.
Senverran on vielä rajapintaa, että kävin kesällä katsomassa Imatralla crossin SM kisaa. Päätin siinä kisaa katsoessa, että jos touhu ei muutu, niin saa olla viimeinen katsottu crossikisa. Oli senverran pitkäveteistä touhua.
Mieleen tuli Kustin (Manninen) kommentit paskan kuorruttamisesta. Liput kyllä liehuivat ja setupit oli kuin MM kisassa, itse kisassa vaan ei ollut mitään katsottavaa.
Siellä ne kaverit vaan ajelivat pitkiä suoria edestakaisin possujonossa ja pomppivat hiukan välillä. Olihan pitkäpiimäistä touhua. Ihan väkisin piti katsoa yhdet erät kun kerran tuli lippu ostettua.
Mitä noille radoille oikein on tapahtunut kun mutkat tuntuvat häviävän ja tilalle tulee pitkiä suoria joissa on hyppyrintapaisia kasoja. Ihan mitä rataa vaan kun nykyään kunnostetaan tai "nykyaikaistetaan" tapahtuu sama. Onko erisäteiset mutkat nykyään kiellettyjä, vai mistä tämä johtuu. Pelottava ajatus on, että porukka vaan haluaa ajaa suoria edestakaisin kun taidot ei muuhun riitä. Siinä ei paljon taidot kehity. Totuus vaan kun on, että kisat vielä nykyäänkin voitetaan mutkissa.
Koko maasta ei taida löytyä enää kuin muutama mutkarata, nekin ovat jossain maaseudulla olevia puoleksi unohdettuja ratoja.
125mx.fi motocross blogi
Two Stroke Motocross. Tarinaa piikkisistä crossipyöristä ja välillä vähän muustakin...
sunnuntai 15. syyskuuta 2019
torstai 14. joulukuuta 2017
FIM on nyt oikealla asialla
Tuossa on käsitelty ratatuomarointi kaikkien kannalta : Tuomareitten, kerhojen ja kuskien.
tiistai 5. joulukuuta 2017
All I Want For Christmas is...a 125!!
Tässä on se juttu mikä piikeissä viehättää edelleen, oli sitten pyörä uusi tai vanha. Menemisen meininki. Toimii aina :) .
perjantai 16. kesäkuuta 2017
Näyttää nopealta ?
Jos ei itse tietäisi paremmin, niin voisi uskoa, että kahdenkymmenen vuoden kehitystyö on mennyt hukkaan. Todellakin kehitystä on tapahtunut, jos tuohon otettaisiin nykypyörä rinnalle samantasoisen kuskin kera, niin sorry vaan, uusi pyörä katoaisi horisonttiin. Mutta ei siinä mitään, kyllä mulle sopii, että vanhat Hondat nostetaan kulttimaineeseen :D
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Mihin menet Suomicross? Osa 2
Halutaanko lisää katsojia?
Jos halutaan niin minkälaisia; kuskien kaljoittelevia kavereita vai maksavia katsojia joista voisi löytyä uusia harrastajia.
Tähänastiset keskustelut asiasta ovat keskittyneet kaljaveikkojen houkuttelemiseen, onhan toki lauantai parempi ryyppypäivä kuin sunnuntai.
Entäs jos halutaankin niitä uusia harrastajia katsojien kautta, onkos tätäkään mietitty katsojien kannalta, tuntuu paremminkin, että laji haluaa käpertyä itseensä. Ehdotukset ovat olleet enemmänkin luokkaa kaljateltta.
Hommassa mättää muutamakin asia, ensin miten saadaan katsojia, toiseksi miten saadaan porukka viihtymään ja kolmanneksi kuinka saadaan innostumaan uudesta lajista.
Koko lajihan ei oikeasti kiinnosta kuin marginaalista ihmisryhmää, isollakaan tiedottamisella koko kaupunki ei saavu paikalle. Nyt vaan siitä pienestäkin tiedottamisesta puuttuu satunnaiselle katsojalle tärkeitä asioita kuten radan osoite, missä parkkipaikat ovat, maksaako parkkeeraus, paljonko pääsymaksu on, saako käsiohjelman, mikä on kisan aikataulu ym merkityksettömiltä tuntuvia asioita jotka kuitenkin voivat ratkaista lähteekö katsomaan vai ei.
Itse kisan seuraaminen on tehty lajista tuntemattomalle erinomaisen vaikeaksi. Luokkajakoja ei ymmärrä kukaan, MXJ-MXH-MX2-MX1 jne lähinnä herättävät hämmennystä, varsinkin kun eri lajeissa lyhennyksien merkitys on eri. Miksi hemmetissä tästäkin on pitänyt tehdä näin vaikeaa. Kuka tahansa taas ymmärtää luokat 125,250,500, Harrastajat, Nuoret, Naiset jne. Tätäkin asiaa on vaan tuijotettu niin lajin sisältä että normikatsoja on unohdettu täydellisesti.
Asia mikä myöskin hämmentää, on kisanumerot, nythän kärkikuskeilla saattaa olla kolminumeroinen kisanumero. Vaikea kuvitella, että tuollaiset numerot tarttuisivat kenenkään katsojan päähän. Sensijaan kun numerointi menisi edellisvuoden kymmenen parhaan mukaan ykkösestä kymppiin, niin olisi heti selvää kuka on kova kaveri ja jos sinne sekaan sattuu isompi numero niin sen nousevan kyvyn nimi ja numero jää eritavalla mieleen.
Lajin kannalta paras katsoja on lapsiperhe, tuntuu vain, että paras katsojaryhmä on vähiten huomioitu.
Melkein voisin veikata uusia harrastajia löytyvän helpoiten kun lapsille olisi pientä lajiin liittyvää ohjelmaa, pikkumopojen näytösajoa, esittelyä ja ehkäpä vaikka sähkömopojen koeajoakin. Kun lapset viihtyvät niin vanhemmatkin viihtyvät. Toki viihtyvyyttä lisää myöskin kunnossa olevat sosiaalitilat ja mukavat ruokailumahdollisuudet.
Monessa asiassa on menty lajia sisältäpäin katsoen, olisiko aika katsoa miltä touhu näyttää ulkoapäin.
Jos halutaan niin minkälaisia; kuskien kaljoittelevia kavereita vai maksavia katsojia joista voisi löytyä uusia harrastajia.
Tähänastiset keskustelut asiasta ovat keskittyneet kaljaveikkojen houkuttelemiseen, onhan toki lauantai parempi ryyppypäivä kuin sunnuntai.
Entäs jos halutaankin niitä uusia harrastajia katsojien kautta, onkos tätäkään mietitty katsojien kannalta, tuntuu paremminkin, että laji haluaa käpertyä itseensä. Ehdotukset ovat olleet enemmänkin luokkaa kaljateltta.
Hommassa mättää muutamakin asia, ensin miten saadaan katsojia, toiseksi miten saadaan porukka viihtymään ja kolmanneksi kuinka saadaan innostumaan uudesta lajista.
Koko lajihan ei oikeasti kiinnosta kuin marginaalista ihmisryhmää, isollakaan tiedottamisella koko kaupunki ei saavu paikalle. Nyt vaan siitä pienestäkin tiedottamisesta puuttuu satunnaiselle katsojalle tärkeitä asioita kuten radan osoite, missä parkkipaikat ovat, maksaako parkkeeraus, paljonko pääsymaksu on, saako käsiohjelman, mikä on kisan aikataulu ym merkityksettömiltä tuntuvia asioita jotka kuitenkin voivat ratkaista lähteekö katsomaan vai ei.
Itse kisan seuraaminen on tehty lajista tuntemattomalle erinomaisen vaikeaksi. Luokkajakoja ei ymmärrä kukaan, MXJ-MXH-MX2-MX1 jne lähinnä herättävät hämmennystä, varsinkin kun eri lajeissa lyhennyksien merkitys on eri. Miksi hemmetissä tästäkin on pitänyt tehdä näin vaikeaa. Kuka tahansa taas ymmärtää luokat 125,250,500, Harrastajat, Nuoret, Naiset jne. Tätäkin asiaa on vaan tuijotettu niin lajin sisältä että normikatsoja on unohdettu täydellisesti.
Asia mikä myöskin hämmentää, on kisanumerot, nythän kärkikuskeilla saattaa olla kolminumeroinen kisanumero. Vaikea kuvitella, että tuollaiset numerot tarttuisivat kenenkään katsojan päähän. Sensijaan kun numerointi menisi edellisvuoden kymmenen parhaan mukaan ykkösestä kymppiin, niin olisi heti selvää kuka on kova kaveri ja jos sinne sekaan sattuu isompi numero niin sen nousevan kyvyn nimi ja numero jää eritavalla mieleen.
Lajin kannalta paras katsoja on lapsiperhe, tuntuu vain, että paras katsojaryhmä on vähiten huomioitu.
Melkein voisin veikata uusia harrastajia löytyvän helpoiten kun lapsille olisi pientä lajiin liittyvää ohjelmaa, pikkumopojen näytösajoa, esittelyä ja ehkäpä vaikka sähkömopojen koeajoakin. Kun lapset viihtyvät niin vanhemmatkin viihtyvät. Toki viihtyvyyttä lisää myöskin kunnossa olevat sosiaalitilat ja mukavat ruokailumahdollisuudet.
Monessa asiassa on menty lajia sisältäpäin katsoen, olisiko aika katsoa miltä touhu näyttää ulkoapäin.
tiistai 8. marraskuuta 2016
Mihin menet Suomicross?
Kysymystä kerrakseen. Enkä kyllä suoraa vastausta osaa antaa.
Epäilisin, että kukaan muukaan ei osaa. Ainakaan minkäänlaista suunnitelmaa tai tavoitetta ei ole tiedossa.
Mihin pyritään viidessä vuodessa? Kymmenessä?
Tuntuu lajissa olevan niin hetkessä elämistä, että aika menee tulipalojen sammuttamiseen. Ja ne tulipalot tuntuvat syttyvän aikalailla merkityksettömistä asioista, viimeisin leimahdus taisi olla SM-kisapäivistä.
Tuommoiset leimahdukset ovat aivan järjetöntä voimavarojen tuhlausta. Ja noita leimahduksia tuntuu riittävän.
Hetkessä eläminen jatkuu kerhotasolla, samoin kuin yksilötasollakin.
Oltiinpa millä tasolla tahansa, niin tulevaisuuden tavoite täytyy olla olemassa. Täytyy myös olla suunnitelma tavoitteeseen pääsystä. Muuten koko kerhotoiminnassa ei ole järkeä.
Kun kyse on kuitenkin urheilusta, niin valmennuksenkin täytyy olla suunnitelmallista. Taitaa sitäkin vaivata hetkessä eläminen, jos valmennusta yleensä onkaan. Hyviä yrityksiä luoda valmennusjärjestelmää liiton taholta on ollut, mutta päävalmentajan siirtyminen muihin tehtäviin ei ainakaan helpota asiaa.
Lajivalmentaja kuitenkin on huippuluokkaa ja yhdessä lajipäällikön kanssa varmasti näkemystä riittää. Jämäkät ihmiset tietysti herättävät monenlaisia mielipiteitä, mutta eteenpäin ei mennä hyssyttelemällä.
Valmennuksen tulisi lähteä aivan aloittelijoista, on kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. Nyky tilannehan on, että ensin ajellaan vuosia ilman opastusta ja opitaan harjoittelemaan ja ajamaan väärällä teniikalla. Kun väärää tekniikkaa on opeteltu vuosikausia, niin oikean tekniikan opetteleminen on lähes ylivoimainen ja vuosia kestävä tehtävä.
Kun sitten yritetään väärällä tekniikalla saada tulosta aikaan, menestysputken sijaan tuleekin loukkaantumisputki.
Valmennuksen puute johtaa muunmuassa käsitykseen, että isolla radalla ajaminen kehittäisi lasten ajoa. Asiahan on juuri päivastoin, mittasuhteet ovat aivan väärät pikkupyörille, seurauksena on olematon ajotekniikka ja ajoasento.
Monella kerholla on hyvä juniorirata, josta eväät menestykseen helpoiten löytyvät. Ne kerhot joilta junnurata puuttuu ovat kyllä pidemmällä tähtäimellä pahasti altavastaajina.
Kun pohjataso saadaan kuntoon niin lajilla on tulevaisuuttakin. Edellytyksenä on tietenkin johdonmukainen eteneminen portaalta portaalle. Määrätietoinen harjoittelu hyvällä opastuksella, kyky ottaa neuvoja vastaan, sekä suunnaton halu edetä, oli tavoite mikä tahansa.
Mielenkiintoista olisi nähdä liiton ja kerhojen tulevaisuuden tavoitteet ja suunnitelmat; ovatko näkemykset ihan toiset ;)
tiistai 11. lokakuuta 2016
Ykkösmopo 10 vuotta, 800 tuntia
Havaduin huomaamaan, että ykkösmopo täyttää pyöreitä. Syyskuussa 2006 sain nelipuolikkaasta mitan täyteen, hetken tuumaustauon jälkeen päätin hankkia piikin. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin Honda, soittelin kauppiaita läpi ja kyselin ylivuotisia, malli kun ei ollut muuttunut muuten kuin tarroiltaan. Miltään kauppiaalta ei tuntunut ylivuotisia löytyvän eikä kaupanteko tuntunut kiinnostavan muutenkaan. Kunnes tärppäsi, Takatalolta salosta löytyi kauppias jota kaupanteko kiinnosti. Myyjä totesi ettei ylivuotisia ole mutta ei ongelmaa, -07 mallit on just tulleet, laitetaan siihen ylivuotisen hinta niin homma on selvä. Näin tehtiin ja seuraavana päivänä ykkösmopo oli kotona :)
Tunteja on tullut keskimäärin 80/vuosi, aika normaali tuntimäärä. Mutta. Kun ottaa huomioon Rimpulan, joka siis tuli ylivuotisena syksyllä -07 ja johon on tunteja tullut samaa tahtia niin keskiarvo hyppääkin aikalailla. Yhteenlaskettu tuntimäärä tällä hetkellä on 1593 ja lisää tulee koko ajan.
Oikein täytyy hämmästellä kuinka mielettömän luotettavasti kumpikin on toiminut. Mitään syytä miksi noilla ei pääsisi tuhatta tuntia ei tule mieleen. Saas nähdä riittääkö ajointoa saada tuhat tuntia rikki jo ensi vuonna ;)
Ykkösmopon lookki vuodelta 2012, on se hieno :D
Tunteja on tullut keskimäärin 80/vuosi, aika normaali tuntimäärä. Mutta. Kun ottaa huomioon Rimpulan, joka siis tuli ylivuotisena syksyllä -07 ja johon on tunteja tullut samaa tahtia niin keskiarvo hyppääkin aikalailla. Yhteenlaskettu tuntimäärä tällä hetkellä on 1593 ja lisää tulee koko ajan.
Oikein täytyy hämmästellä kuinka mielettömän luotettavasti kumpikin on toiminut. Mitään syytä miksi noilla ei pääsisi tuhatta tuntia ei tule mieleen. Saas nähdä riittääkö ajointoa saada tuhat tuntia rikki jo ensi vuonna ;)
Ykkösmopon lookki vuodelta 2012, on se hieno :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)