Ykkösmopo 10 vuotta, 800 tuntia

Havaduin huomaamaan, että ykkösmopo täyttää pyöreitä. Syyskuussa 2006 sain nelipuolikkaasta mitan täyteen, hetken tuumaustauon jälkeen päätin hankkia piikin. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin Honda, soittelin kauppiaita läpi ja kyselin ylivuotisia, malli kun ei ollut muuttunut muuten kuin tarroiltaan. Miltään kauppiaalta  ei tuntunut ylivuotisia löytyvän eikä kaupanteko tuntunut kiinnostavan muutenkaan. Kunnes tärppäsi, Takatalolta salosta löytyi kauppias jota kaupanteko kiinnosti. Myyjä totesi ettei ylivuotisia ole mutta ei ongelmaa, -07 mallit on just tulleet, laitetaan siihen ylivuotisen hinta niin homma on selvä. Näin tehtiin ja seuraavana päivänä ykkösmopo oli kotona :)
   Tunteja on tullut keskimäärin 80/vuosi, aika normaali tuntimäärä. Mutta. Kun ottaa huomioon Rimpulan, joka siis tuli ylivuotisena syksyllä -07 ja johon on tunteja tullut samaa tahtia niin keskiarvo hyppääkin aikalailla. Yhteenlaskettu tuntimäärä tällä hetkellä on 1593 ja lisää tulee koko ajan.
   Oikein täytyy hämmästellä kuinka mielettömän luotettavasti kumpikin on toiminut. Mitään syytä miksi noilla ei pääsisi tuhatta tuntia ei tule mieleen. Saas nähdä riittääkö ajointoa saada tuhat tuntia rikki jo ensi vuonna ;)

 
             Ykkösmopon lookki vuodelta 2012, on se hieno :D

Pätevä pellolla - Menevä metsässä. Rimpula 700h.

Spoorin suhteen näytti välillä tosi surkealle. Helmikuussa tuntui jo, että eiköhän tää ollu tässä. Ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa, kelit, jos nyt ei korjaantuneet niin ainakin paranivat. Mahdottomalta tuntunut 700 tunnin ylitys talvikeliltä toteutui sittenkin. Muutaman tunnin tuohon vielä ehtii saada lisääkin kun pakkaskelit näyttäisivät jatkuvan pääsiäiseen asti. 

Oikein kunnon syvää lumispooria ei tänä talvena päässyt ajamaan metriäkään, mutta jääpähän jotain odotettavaa ensitalveksikin :).

Pitkästä aikaa amerikanpoikien piikkivideo

Amerikka on ihmeellinen paikka, tuntuu ihan käsittämättömältä, että siellä kaverit voi tienata elantonsa tällaisia videoita tekemällä. Reseptinä tuntuu olevan joko linkuttelu tai kakstahtisoundi. Juonessa ei tunnu uusia käänteitä tulevan. Mikäpäs siinä, tosin eihän nämä enää hirveästi innosta. Innostaneeko sitten muita, mene ja tiedä.

Se aika vuodesta

Ois taas spooripenailun vuoro. Rimpula näyttää kuvissa melkein oikeelta enskapyörältä. Valot ja kaikki, toimivatkin vielä. Pääsee oikein otsalamppuspooriin kunhan kuski pääsee flunssaviruksesta eroon.

Kesärenkailla tuli viimeksi ajettua joulupäivänä, jolloin tuntimittarissa lukemat 667.  Mopojen yhteistunnit siis tuolloin 1407. Hondien eläkeikä on tuhat tuntia/mopo. Hetki siis vielä vierähtää ... :D

Lajipäällikön FB kommentti Luken läheltä piti tilanteesta

Motocrossin lajipäällikkö kommentoi facebookin MX Safety ja Rata info sivuilla Luken videota ja sitä seurannutta keskustelua seuraavasti:

Tähän on pakko palata, koska aihe on vakava ja ongelmalle on pakko tehdä jotakin. Kysymys onkin, että mitä pitäisi tehdä ja kenen!
Viime vuosina on sattunut useita vakavia tapauksia, joista syntyneet vammat ovat olleet rajuja. Käsittääkseni melkein kaikki vakavat onnettomuudet on syntyneet valvomattomissa harjoitustilanteissa, joissa lisäksi ovat saaneet ajaa kaiken tasoiset kuljettajat ikään tai pyörän kokoon katsomatta. Pahinta jälkeä tulee juurikin noista tilanteista, joissa kuljettaja hyppää ”tuntemattomaan” ja sattuu yhteentörmäys.
Tuossa Luken tilanteessa ei onneksi sattunut mitään, huh huh. Syy ei ole yksin kenessäkään. Kaatunut kuljettaja on voinut loukkaantua niin pahasti, että ei kykene liikkumaan tai on saanut niin kovan tällin päähän, että on muissa maailmoissa. Ei voi syyttää kaatunutta. Hyppyrillä olevat ihmiset voivat olla täysin sivullisia katsojia, jotka ovat poikenneet katsomaan lajia. Ei heillä ole välttämättä mitään käsitystä mitä siinä radalla nyt tapahtuu, saatikka mitä heidän pitäisi tehdä. Ei voi olla sivusta katsojan vika. Luke ajaa niin kuin on ajanut satoja kertoja. Rutiini hyppyri, jonka hyppääminen on teknisesti hänelle helppo ja samalla saattaa jo miettiä illan saunaa. Ei siis ole Luken vika, täysi karmea yllätys.
Mitä voidaan tehdä, että tällaisilta todella vältytään?
Yksi on se, että radalla on aina lippumies (tai sähköiset valot) niissä jokaisessa paikassa, missä näkyvyys on 0 eikä kuski voi hypätessä tietää onko alla hirvi vai kaatunut kaveri. Toinen on se, että tehdään sellaisia hyppyreitä, joissa näkyvyys on hyvä ja taattu. Kolmas on se, että kuski ei hyppää silloin kun ei voi olla varma turvallisesta alastulosta.
Kuka näitä asioita voi muuttaa? Nyt radat pyörivät pääsääntöisesti meidän harrastajien itsemme toimesta. Kuulumme kerhoihin ja kerhot tekevät radat. Me emme voi vaatia kerhoilta tai liitolta lippumiehiä, emmekä sähkövaloja. Meidän pitää tehdä se itse. Kun haluamme ajaa turvallisesti ja harjoitella kovaa, niin vaadimme kaverit ja mekaanikot hyppyreille liputtamaan. Jos tuo ei onnistu, niin otetaan iisimmin ja jätetään hyppimättä. Jos lippumiehiä ei ole, niin jokainen tarkkailee vähän ketä ja minkä tasoisia kavereita on radalla. Pitää pystyä ottamaan huomioon muut kuljettajat ja niiden tuomat riskit. Kun emme voi olla varmoja mitä hyppyrin alla on, niin silloin otetaan riski ja sen riskin ottaa juuri sillä hetkellä hyppääjä itse.
Mutta onhan meidän kehitettävä toimintaa. Se on asenteiden ja kulttuurin muutosta. Hyväksytään nuo tosiasiat ja aletaan touhuamaan sen mukaan. Vaaditaan kaverit todella liputtamaan tai löysätään. Pidetään vetoharkat silloin kun baana on varmistettu. Toinen asia on se hyppyreiden rakentaminen. Bros Manninen on vuosikaudet paasannut hyppyreistä ja niiden näkemäalueista. Jos halutaan turvallisia hyppyreitä, niin näkemäalueet on huomioitava, jolloin se tarkoittaa mm. hyppyrin korkeutta. Nämäkin saadaan kuntoon jos halutaan, aletaan touhuamaan siellä kerhossa.
Hyvinkään alamäessä sattui paha tömäys noin viisi vuotta sitten. Itse olen paikkaa sen jälkeen jännittänyt. En sen takia, ettenkö pääsisi sitä teknisesti alas. Mietin jokaisella nousulla, että ketä oli mun edessä. Hyppään, jos olen varmasti nähnyt edessä menneen päässeen alamäkeen.
Olemme nyt tässä lajissamme uppoutuneet sellaiseen ajatuksen suohon, jossa syytämme aina muita. Milloin on toinen kuski tunari ja milloin puupää on hyppyrillä tai varikolla seisova katsoja. Vaadimme jatkuvasti kaikkea, pitää olla rata kunnossa ja lippumiehet paikoillaan. Mutta mikään ei saa maksaa, se on selvä koska tämä on muutenkin kallis laji…!
Lajiryhmä on tuonut sääntöihin asioita. Turvallisuustauluja ohjeineen, liputus suosituksia ja radanrakentamisen turvallisuusohjeita. Lisäksi on painotettu ajovuorojen merkitystä ja suositeltu niiden käyttöön ottoa kaikilla radoilla. Mikään ei auta, sääntöjä ja sanktioita voidaan tehdä vaikka kuinka paljon, mutta jos me harrastajat emme muuta asenteita, niin mikään ei muutu. Ja jos mikään ei muutu, niin loppuu tää harrastaminen. Viranomaiset ja vakuutusyhtiöt pitävät siitä huolen.
Aletaan siis porukalla muuttamaan asioita. Mietitään tätä kirjoitusta nyt jokainen vaikka yksi yö, niin se iso kuva ja yksi vaikuttaja löytyy. Minä ja me!
Hyvää ja turvallista crossivuotta 2016 kaikille. Radalla nähdään.

Luken läheltä liippaa video (Youtube)

Ajetaan sitä Rimpulallakin

Veteraanien joukkuekisan tuloksena oli mukavan pyöreät tunnit rimpulan mittariin. Täytyy koittaa tasata tunteja pyörien välillä, vielä on hiukan matkaa ykkösmopon 740 tuntiin :D. Tosin onhan tuon jälkeen tunteja kertynyt ja vielä näyttäisi kesärengaskeleja jatkuvan...