Hypyt yli ilmiö

Asia joka on ihmetyttänyt pitkän aikaa, mikä ihme napsahtaa aikuisen miehen päässä radalle tullessa.
Turvallisuushakuinen perheenisä muuttuu radalla riskejä kaihtamattomaksi harrastajaksi jonka ainoa tavoite on päästä hypyt yli. Oli taitoa tai ei, yleensä ei.
   Kauhulla olen seurannut kun pelit laitetaan taivaalle ihan herran haltuun, kuskin hallussa kun ne eivät todellakaan ole. Jos kaikki menee hyvin niin into senkun kasvaa ja samalla kasvaa myöskin riskit. Ennemmin tai myöhemmin riskit myöskin realisoituvat.
  Onko ihan todellakin niin tärkeää päästä kehuskelemaan kavereille: "nyt menee hypyt yli". Onko se nyt ihan tärkeintä koko touhussa , todellisuudessa kun asialla ei ole mitään merkitystä. Kukaan ei katso eikä ketään kiinnosta.
  Hemmetti kun taito ei riitä edes kiihdyttämiseen ja jarruttamiseen mutta siitä huolimatta tärkeintä on päästä hypyt yli. Noustaan ihan perse edellä puuhun, ensin pitäisi kehittää taitoja edes perusajamiseen ja ajotekniikkaan siihen malliin, että pelit olisivat hallussa.
   Totuus kun on että riskinotto on puutteellista taitoa. Kehitetään niitä taitoja siihen malliin ettei riskinotto ole tarpeellista.

   Asiaa kyllä ihmettelevät muutkin, liiton päävalmenta totesi hiljattain aikuisharrastajien olevan todella suuri riskiryhmä. Kun kaveri joka työkseen seuraa crossia joutuu menemään välillä autoon varikolle kun ei kertakaikkiaan uskalla katsoa aikuisharrastajien menoa radalla, niin sen pitäisi kyllä kertoa että jotain olisi tehtävä.
    Lisenssikoulutuksen kehittäminen on yksi ratkaisu, mutta isoin ongelma varmaan on lisensittömissä kuljettajissa.
Onko lajiin sitten kehitettävä ratakortti systeemi autopuolen malliin? Se ehkä olisi ainoa ratkaisu, herätettäisiin vähän riskiajattelua. Jotain kuitenkin on tehtävä, se on selvää.
 Ehkäpä kerhojenkin pitäisi aktivoitua ja järkätä ihan aloittelijoille muutaman tunnin koulutus jossa harjoiteltaisiin ihan perusasioita; kiihdyttämistä ja jarruttamista, painonsiirtoa ja muitakin ihan perusasioita jotka yleensä sivuutetaan, seurauksena, ettei ajotekniikka kehity ikinä sille tasolle että turvallinen ajaminen ja hyppääminen on mahdollista.

Aika ennen somea

Mitäs tehtiin ennen kun ei ollut somea, ei ollut fb:tä, ei ollut kännyköitä joilla pystyy ottamaan selfietä ja jakamaan kuvia.

Silloin ostettiin pinssejä ja koristeltiin kisahattu tai tehtiin jopa kisaliivi. Oi niitä aikoja ;)

 

Tampereen keikka: Dynaset & Offroad-ilta

 

Idea keikalle syntyi x-racingin sivulla olleesta puffista BikeWorldin offroad iltaan. Illan ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta mutta ei ihan yksinään olisi riittänyt reissun aiheeksi. Aika äkkiä mieleen tuli Ylöjärven Dynaset halli, sehän menisi samalla reissulla. Tuumasta toimeen.

 

Dynasetin hallissa olen käynyt kerran aiemmmin heti hallin avattua. Silloin halli oli ängätty kaikkea niin täyteen, että eka kerrasta tuli toistaiseksi myöskin viimeinen. Riski suhteessa hyötyyn oli aivan suhteeton.

Niinpä tälläkertaa oli tarkoitus katsoa miltä hallin rata näyttää nykyään ja josko hyödyt olisivat nyt riskejä suuremmat. Ensivaikutelma hallia katsoessa oli positiivinen, nyt leveyttä oli riittävästi eikä mitään teräviä kontin kulmia tullut radalle niinkuin viime visiitillä.

Ajaessa kävi selväksi, että nyt radanrakentajalla on ideat kohdillaan. Ajamaan pystyi ihan oikeasti ja ajatus kahdesta eri linjasta ympäri rataa oli oikein toimiva. Noita linjoja on vielä mahdollisuus ajaa ristiin, seurauksena on lukematon mahdollinen tapa ajaa kierros ympäri. On kuin ajaisi ihan täysimittaisella radalla, eikä kyllästymisreaktio iske ihan heti. Kaikenkaikkiaan oikeinkin toimiva rata, vaikea kuvitella, että tuonkokoiseen tilaan saisi paljon parempaa aikaan. Kaikenlisäksi ympäri pääsee varmasti ihan lajia aloittavakin.

Vielä kun satsaisi hiukan ja pehmustaisi kunnolla pylväät ja vähän seiniä, niin riskitaso laskisi varmaan ulkoratojen tasolle.

Ilmanvaihto on varmaan ainoa toimiva vaihtoehto, mikään ilmanvaihtokone ei varmasti yllä avoimien seinien tasolle, ei ainakaan järkevillä kustannuksilla. On vain yksinkertaisesti hyväksyttävä hallin olevan pakkasillakin ulkoilman lämpöinen.

Hallia katsellessa tuli mieleen hallin isännän olevan todennäköisesti maan suurin crossin ja enduron hyväntekijä. Hattua nostan ja kumarran syvään. Meikäläisen laskupäällä kun ei saa ratamaksujen edes kattavan sähkölaskua ja tasausta.

 

Hallivisiitin jälkeen ehtikin sopivasti Tampereen BikeWordin Offroad-iltaan, tiedossa oli opastusta jousituksen säätöön, renkaanvaihtoon ja kuntoiluun, sekä kertomuksia RedBull romaniacsista.

Ilta oli oikein onnistunut, sekä jousitusexpertti että kuntovalmentaja käsittelivät asioita hieman laajemmalla näkökulmalla kuin yleensä. Kumpikin sai ajattelemaan asioita taas hiukan erilailla kuin aiemmin ja ennenkaikkea antoivat aihetta ja ideoita omatoimiseen ongelmanratkaisuun. Renkaanvaihtaja ei paikalle päässyt, mutta haittaa siitä ei ollut, ilta täyttyi aika täydellisesti muutenkin. Tarina Romaniacsin selviytymistaistelusta kruunasi illan. Ehkäpä paras tämäntyyppinen tilaisuus mihin olen osallistunut, aivan varmasti uusinnan arvoinen. Suuret kiitokset Bike&BoatWorldille ja kaikille ihmisille tilaisuuden takana. Kiitos.

 

 

 

 

  

 

 

Sieltä se vauhdin ero löytyy ....

.... Mutkista siis. Kun vertaa tämän videon jonkinverran vetomiehen ajoa tuohon edellisen videon TM ammattilaisen mutkavetoon, niin huomaa kyllä millä se ammattilaisten vauhti selittyy. Ammattilaiset eivät emmi mutkaan mennessä ja kun avataan niin ei pumppailla. Suorillahan kaikilla pysyy kaasu pohjassa, tai, no, itseasiassa todella harva harrastelija kääntää kaasun pohjaan edes suorilla, ei edes piikillä ....



Radassa muuten yksi simiinpistävä ero Suomeen, kaksarit ja isot hyppyrit ovat keskellä pitkää suoraa, eivät mutkan jälkeen, eikä heti alastulon jälkeen ole mutkaa....

Enskapena piikillä

TM:n enskapiikin koeajosta tuli tämä video mieleen. Harvoja pätkiä jossa meno kypäräkameran silmin näyttää kovemmalta kuin sivustafilmattuna. Jotenkin tämän taas nähtyä tajuaa kuinka valovuoden pituinen matka on tavan piikkiluokan kuskin ja ammattilaisen välillä.

Ratabongaus: Loviisa

Viimeinkin tuli ajettua radalla jonka ohi olen ajanut varmaankin tuhat kertaa ja katsonut auton ikkunasta rataa. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Niinpä viimein tuli tehtyä päätös lähteä nimenomaan ajoreissulle Loviisaan, ohiajaessa kun ei milloinkaan malta pysähtyä jos ei etukäteispäätöstä ole.

Vuodenaika radan testaukseen oli varmaan paras mahdollinen, maa on kuohkeaa ja pehmyttä olematta kuitenkaan kuravelliä. Kivetkin jotka tuolla radalla tosiaankin kuivalla kaudella häiritsevät olivat aikalailla uponneet pehmeään maahan. Toki muutama maakivi pilkisti röykyistä.

Sivusta katsottuna rata ei kummoiselta näyttänyt, mutta tässä on oppinut senverran, ettei radan todellinen luonne paljastu muutoin kun ajamalla.

Mitä myös on tullut opittua, on rataan tutustuminen pikkuhiljaa. Lämmittelykierroksia kannattaa tosiaan tehdä senverran, että radan muodon, maakivet, hyppyrit ja riskien paikat tiedostaa. Näillä pikkuradoilla kun kannattaa ajaa siihen malliin, että tapahtui mitä tahansa niin pysyy radalla. Radan ulkopuolella kun yleensä odottaa joko iso kivi, puu tai muu yhtä periksiantamaton este. Kaupanpäälle saa lämmiteltyä hyvästi ja ajolinjatkin tulevat tutuksi.

Vauhtiin (heh heh) päästyä rata rupesi tuntumaan kierros kierrokselta mukavammalta ja onnistumisen elämyksiä syntyi koko ajan. Tekemisen puute ei pääse yllättämään, koko ajan käännytään, pompitaan ja touhutaan hirveästi. Pari oikein hyvää paikkaa jarrujenkin testaamiseen löytyy.

Taas kerran kävi, että rata yllätti olemalla ennakkoarviota parempi. Itse asiassa suorastaan loistava.

Loistava nimenomaan harrastajaratana. Tämä pääsee huippu harrastajaratojen listalle Kontiolahden, Tillolan, Akaan ja parin privaattiradan seuraksi. Kaikki ovat ratoja joilla toppahousukrossaritkin saavat onnistumisen elämyksiä. Kaikkia noita yhdistää myöskin taivas ja helvetti ilmiö, riippuen siitä onko rata kuiva vai märkä.

 

Koeajo: TM 125EN 2015

 

Hiukan tuhruisessa kelissä suoritettu koeajo oli todella mielenkiintoinen vertailu pyörien kehityksessä, oliko 2015 mallissa muuttunut 2014mallista muutakin kuin ulkonäkö.

Verrokkipyöränä oli oma sama Honda kuin viimevuonnakin 2014 mallin TM testissä. Rata ja olosuhteet olivat samat kuin viimevuonnakin, joten koeajossa todellakin saisi erot esille.

 

Minkäslainen 2014 malli oli Hondaan verratessa? Kone oli huipputeholtaan aikalailla sama, tosin helpompi ajaa tasaisen vetoalueen ansiosta. Suurin ero oli ajettavuudessa, TM oli todella helppo ja vakaa ajettava, kääntyen mutkiin todella ajatuksen lailla ja pitäen halutun linjan koko mutkan. Jousitus oli enduromaisen pehmeä soveltuen kuitenkin hyvin crossiradallekkin. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena paras ikinä ajamani piikkinen.

 

Suhtautuminen 2015 TM 125EN malliin ennen koeajoa oli hiukan epäileväinen, ulkonäkö on muuttunut, mutta onko todellisia muutoksia tullut?

Parin kierroksen totuttelun jälkeen oli aika säätää hiukan tankoa ja laskea keulasta ilmat. Samalla istumalla mittailtiin hiukan jousien painumia ja todettiin niiden olevan ok. Syy mittauksiin oli ensituntumalta enskapyörään kovalta tuntunut jousitus.

Pari satsia lisää ja TM:n kupletin juoni alkoi paljastua. Takajousituksen linkustoa on ilmeisesti muutettu alusta vähemmän progressiiviseksi; alkujousto tuntuu huomattavasti jämäkämmälle.

Paljastui muutakin: Tehoa on tullut roppakaupalla lisää, varsinkin keskialuelle. Syttykarttoja katkaisijasta vaihtamalla kävi selväksi, että heikompitehoinen kartta vastaa suunnilleen Hondaa ja viimevuotista TM:mää. Tehokkaammalla kartalla voimaa tuli niin paljon lisää ettei kytkintä tarvinnut luistattaa ja kaikissa mäissä kärsi vaihtaa isommalle vauhdin kiihtyessä koko ajan, mistä ei verrokeissa tarvinnut haaveillakkaan.

Ajettavuus tuntuu yhtähyvältä kuin viime vuonnakin, pyörä tuntuu pyytävän vauhtia koko ajan lisää, mihin meikäläisen kyvyt eivät todellakaan riitä.

Pyörä vaatii hiukan tottumista, senverran erilainen se on varsikin jousituksen osalta viimevuotiseen verrattuna. Jousitus kuitenkin hetken totuttelun jälkeen rupesi tuntumaan todella hyvältä, tuntui kuin iskarien lämmettyä röykyt olisivat hävinneet kokonaan.

Ajoasento tuntuu edelleen hyvin tutun Hondamaiselta ja pienten mittausten jälkeen asiaa ei tarvitse ihmetellä, tankokin kun taitaa nykyään olla yksi yhteen Hondan orkkis taivutuksen kaltainen ainakin silmämääräisessä vertailussa. 

 

Onko 2015 TM 125EN sitten parempi kuin 2014 TM 125EN?

Jos mukavuudesta puhutaan niin kyllä 2014 malli vie voiton. Jos taas kokonaisuudesta puhutaan niin 2015 malli on selkeästi parempi. Aivan varmasti uudella mallilla pystyy ajamaan nopeammin.

 

Lopputulos : 2015 TM 125EN on paras ikinä ajamani 125 luokan pyörä, pyörä jolla pystyy ajamaan yhtälailla enduroa kuin crossiakin suoraan tehtaan paketista.

 

Kiitokset Miehikkälän Moottorikerhon puheenjohtajalle koeajomahdollisuudesta!

 

 

 

Jälkihuomautuksena todettakoon etten edelleenkään ole luopumassa Hondista ;)