keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Heräämisiä

Me happy. Rallienklannilla ilmaistu asia liittyy ihmisten ja kerhojen heräämiseen rataturvallisuuteen.
 On hoksattu, että pienillä helpoilla asioilla on suuri vaikutus turvallisuuteen. Jotkut kerhot ovat ottanneet turvallisen radan oikein projektiksi ja kehittävät asioita pitkällä tähtäyksellä.

  Mitäs nämä pienet ja helpot asiat sitten ovat:
   - Pitää liput helposti kaikkien saatavilla ja kertoa ihmisille, että kuka vaan saa ottaa lipun ja mennä katselemaan asioita ihan radan varresta, näkee ajotekniikoita läheltä ja samalla voi heilautella lipulla jos näkee vaaratilanteen, kaikki hyötyvät.
  -  Selkeät opasteet, suuntanuolet. Ettei porukan tarvitse elää epätietoisuudessa minne päin ajetaan, milloin ajetaan, minne apu tilataan jos kuitenkin jotain sattuu.
  - Radalle tulo ja meno yhdestä paikasta, homma on kaikille helpompaa jos pyöriä ei putkahtele radalle ja varikolle mistä sattuu.
 -  Ajovuorot, kannattaako ihan oikeasti laittaa kuusvitosia isojen pyörien sekaan. Helpompaa on kun ajovuorot on selkeästi jaettu ja mietitty etukäteen kuinka menetellä jos vuorojen jakaminen on tarpeellista.
 - Kannattaako varikolla ajaa, ulkopuolisen silmiin touhu näyttää vaaralliselta jo varikolla eikä varmasti houkuttele uusia ihmisiä lajin pariin.

   Näitä pieniä ja helppoja asioita on varmasti enemmänkin, hienointa olisi kun kerhot listaisivat niitä vaikka omille sivuilleen ja fb:hen kaikkien hyödyksi.
  Kun kaikilla on kivaa ja turvallista harrastaa, niin lajiin saadaan uusia ihmisiä :)

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tuhat tuntia.


 
Vuodet vierivät ja aika kuluu. Mopojen tuntimittareissa aikaa on kulunut yhteensä yli tuhat tuntia. Mopojen puolesta en näkisi mitään estettä etteikö toinenkin tuhat tuntia voisi kertyä. Miehestä varmaankin loppuu tunnit aiemmin.
 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ykkösmopo liikenteeseen


 
Ykkösmopokin tuli otettua liikenteeseen lähes vuoden tauon jälkeen, tarkoitus oli säästellä sitä ihan spooriin mutta ajetaan nyt vielä hetki crossiakin sillä. Hetki kyllä menee ennen kuin siihen taas löytyy kunnon crossisäädöt. Toisaalta, eihän mulla ole minnekkään kiire näitten kanssa...
Muistui kyllä kahta mopoa pestessä ja huoltaessa mieleen minkätakia olisi viisainta ajella vain yhdellä mopolla kerrallaan, prkl ;)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

USA Two-Stroke Championships



Jenkkien kaksitahti mestikoissa näkyy olevan puomilla hyvin tilaa. Jopa pikku Suomessa piikkiluokassa on puomit täydet, amerikoissa ollaan tässä asiassa selvästi jälkijunassa. Jotain asiasta kertonee sekin, että temmi on taas lopettanut viennin jenkkeihin.
 Vielä kun joku ideoisi avoimen kaksitahtiluokan tänne meille, niin bueno :)