600 tuntia - on vissiin uskottava mainosta.

 

Moni ei kestä, Honda kestää. Kai tuota mainoslausetta on pikkuhiljaa uskottava.

Pyöreät tunnit tulivat täyteen Kiteen radalla, perinteiseen tapaan on nautittava leivoskahvit tuntien kunniaksi.

Kiteen radalla oli oikein mukavaa pattia ajaa, rataan on tehty pikku muutoksia jotka ovat oikein onnistuneita. Tykkäsin. Onnekkaasti edellisiltana oli satanut ja rata ei edes pölissyt, oikeastaan ainut puute oli kuskit. Hieno rata, mahtavat cc ja enskareitit...... vain kuskit puuttuvat :/ 

Kynttilä kakstahdille

Nyt voi sitten ihan oikeasti polttaa kynttilää kaksitahtisten puolesta. Tiedä sitten mitä naapurit tykkäävät tuommoisen savukynttilän kaksitahtiöljyn tuoksusta. Pure castor smell sanoo valmistaja, risiiniöljyn tuoksua siis riittää ;)

http://www.flyingtigermoto.com/products/two-stroke-smoke-candle

Team Körökyyti (Racing) Kuopiossa

Kuvat Jukka Eilers

 

Uusi tiimi aloitti heti railakkaasti osallistumalla Honda leiriin Kuopiossa ja samalla reissulla tuli tiimin eka kisa, racing team siis. Ei muuta kun sponssi tarroja teettämään, eikä niitä tosiaan ilmaiseksi liimailla, ihan itse maksetaan :D

Viikonloppu alkoi Honda leirillä perjantaina, osanotto oli todella runsas, oma karkea arvio oli reilut sata kuskia. Porukka jaettiin viiteen ryhmään; Aloittelijat, c/c, c/b, c/a, sekä vetomiehet ja naiset.

Meikäläiselle sopivimmalle tuntui ryhmä 1, siis aloittelijat. Valinta sattui ihan nappiin, ryhmää veti Konttisen Tomi joka antoi vinkkejä joita miettimällä moni asia saa selityksen vielä pitkään leirillä olon jälkeenkin. Päivä oli todella mukava ja uskoisin, että jokainen sai leiriltä jotain uutta oppia.

Pääasiahan leireillä on saada vinkkejä ja kotiläksyjä omaan harjoitteluun, toimia pitkällä tähtäimellä, eikä odottaa, että yhdessä päivässä oppii kaiken.

Kiitokset leirin vetäjille, koutseille sekä ennen kaikkea Hondan maahantuojalle joka mahdollisti kaiken. Kiitos.

 

Entäpäs sitten se kisa? Jaa-aa.

Ihan ensiksi: Ratahan on hieno profiililtaan ja hyppyreiltään. Mukavaa radassa on vaihtelevaisuus, hyppyrit ovat kaikki hiukan erilaisia eikä joka ainoasta ole tehty pöytiä jotka kaikki ajavat samalla nopeudella, nyt eroja kuskien välille syntyy ihan ajamalla eikä riskinotosta palkita ajotaitoa enemmän.

Maaperä on hätkähdyttävän samanlainen Lavangon (jota meikä inhoaa yli kaiken) kanssa, siis hyvä ja kuohkea äestyksen ja riittävän kastelun jälkeen. Kuivana taas...betonia, reikää, kiviä, höttövalleja, ja pidon puutetta.

Maaperä antaa kyllä kerholle enemmän kuin tarpeeksi haasteita radan kunnossapitoon...

 

Oma kisa taasen... olen tässä kahden vaiheilla voisiko sitä oikein nautinnoksi kutsua. Jokatapauksessa pääasia ja tavoite täyttyi: Molemmat erät maaliin ja vammoitta kotia. Sijoitukset olivat juuri se mitä ajo ja kunto edellyttää, pienien onnenkantamoisten avustuksella.

Nyt täytyy tiimin sisällä pitää pienimuotoinen tuumaustauko miten hommasta saa nautinnollisemman, tai jatkoa ei seuraa. Varikolla on mukava hengailla ja tykkään siitä osiosta kovasti, saman mukavuuden kun saisi myöskin ajoon. Tiimi miettii toteutusta ;)

 

Niin, erikoismaininta täytyy antaa Rannikon Renelle joka loi kyllä melkein kaikki ällikällä selostuksellaan. Ihan paras crossiselostaja mitä olen ikinä kuullut!

Toivottavasti kuullaan muissakin kisoissa.

 

 

  

 

 

 

 

Kypäräkameraa Hollannin piikkimestikoista

Halpaa lystiä - CR125 2003

Ei harrastamisen tarvitse olla kallista, eikä pyörän tarvitse olla uusinta uutta.

Saman ajamisen nautinnon saa vanhemmallakin pelillä kunhan se vaan on kuosissaan.

Piikki Hondan kuosissa pysyminenhän on laajasti tunnustettu ;)

Uusi rossitiimi

  Ilman tiimiähän on nykyään rossitouhujen harrastaminen lähestulkoon mahdotonta.
 Toimintaperiaate tässä tiimissä on aikalailla samanlainen kuin muissakin: artisti maksaa...
   Tiimin virallinen julkistamistilaisuus samppanjatarjoiluineen tapahtuu yhdessä tuhannen tunnin juhlien kanssa joskus jossain ;)

Mikä ihme meitä oikein vaivaa ...??

 

Meikäläisen on ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää pointtia joka on tämmöisen tuplahyppyriviritelmän takana.

Perusteita varmasti löytyy, mutta kuinka kestäviä ne ovat. Mitä tuommoinen opettaa kuskille muuta tavalliseen pöytään verrattuna kuin riskinottoa?

Ne riskit tuommoisessa ovat aivan järjettömät.

 Perustellaan, että eihän tuo vaikea ole, ei niin jos ei mikään mene pieleen. Pieni ajovirhe, välivapaa, sammuminen, tai toinen kuski sotkemassa tuloa hyppyriin ja katastrofin ainekset ovat valmiit.

Perustellaan, että jokainen ajaa omalla vastuullaan. Se kaksitoistavuotiasko? Neljätoista? Aika nuorien käsiin annetaan vastuu elämästä.

Perustellaan ettei ole pakko hypätä, ei niin. Entäs kun pari kaveria kisailee keskenään, hyppäämättä jättäminen merkitsee hurjaa hidastusta kaveriin verrattuna, käytännössä siis "pakko" hypätä. Entäs jos edellä menevä ei hyppääkkään, takaa tuleva hyppää - mahdollisesti edellämenevän niskaan.

 

On ilmanmuuta selvää, että ennen pitkää tuollaisessa sattuu. Kuka sitten ottaa vastuun, vai pakoillaanko sitä ainakin moraalista vastuuta tuttujen hokemien taakse "kuuluu lajiin", "huonoa tuuria".

Kyse on kyllä enemmän tuottamuksellisesta vahingonteosta. Ei tuurista ja ihan viimeiseksi lajiin kuuluvasta asiasta.  

 

Tällämenolla saadaan kyllä viimeisetkin harrastajat karkoitettua lajista, eikä kukaan vähänkään järkeä omaava vanhempi laske lastaan näin riskialttiiseen harrastukseen.  

  

Enskapenailun tulos

Männynjuuri vs pakoputki 1-0.
Enskapenailun etu crossiin verrattuna on se, että vain pyörä saa kipeää....