Sirkusta vai urheilua ?

 Kumpaa halutaan crossin olevan, sirkusta vai urheilua. Asiaa ei ehkä ole mietitty isommassa mittakaavassa, on vaan menty virran mukana miettimättä päätösten ja tekojen seurauksia pidemmällä aikavälillä.
  Sirkuksen suuntaanhan ollaan menossa kovaa vauhtia, mutta mistä se oikeastaan johtuu?
Väittäisin, että suurena osatekijänä on yleisön ja sponsorien kosiskelu. Kun yleisömäärät ovat laskeneet vuosi vuodelta ja sitä mukaa lajissa liikkuva raha on vähentynyt niin ulkopuolista rahaa on ollut pakko saada keinolla millä hyvänsä. Harva varmaan ymmärsi mihin promoottorien mukaantulo MM & SX-sarjoihin johtaa. Promoottorit tietenkin asettavat ehtoja sarjalle saadakseen isoja sponsoreita jotka taas asettavat ehtoja promoottoreille saadakseen sijoituksilleen tuottoa. Homma on pyörähtänyt ihan päälaelleen, sen sijaan että lajin ja urheilun etu olisi ykkösasia tärkeintä onkin kaupallinen ja sponsoreita hyödyttävä toiminta.
  Värjätyn veden kauppiaat ovat todellakin perillä minkälainen kohderyhmä heidän litkujaan ostaa ja asettavat promoottorille vaatimukset kehittää lajia heidän kohderyhmänsä suuntaan.
Siinä ei paljon vanhat lajin perinteet paina, ei radoissa, ei osallistujissa, eikä kyllä turvallisuudessakaan. Kun kohderyhmänä on porukka jolle elämä halutaan myydä "living on the edge" kokemuksena, niin ei ihme että tallit eivät saa käyttää sanaa danger, sehän saattaisi saada jotkut jopa ajattelemaan asioita pidemmälle.
 Pahintahan koko kuviossa on, että täällä meilläkään ei ole ymmärretty koko kuviota vaan on lähdetty hypetykseen mukaan tajuamatta seurauksia.
 Nyt ihmetellään kun tästä maasta ei oikein löydy kavereita maailmalle. Ihmetellään vähäistä treenaamista. Ihmetellään urheilullisuuden puuttumista.
   Eihän tuossa mitään ihmettelemistä ole, kysehän on aivan selvästä syy-seuraus suhteesta. Kun kavereille on myyty litkukauppiaiden mediatalojen mielikuvaa crossista niin eihän siihen mielikuvaan kuulu mikään urheilijan elämä, annetaan mielikuvia partyamisesta vähäpukeisten lutkien kanssa illalla ja linkuttelusta päivällä. Siihen kuvioon ei sovi minkäänlainen työnteko, jota urheilu ja menestyminen vaatii.
  Kun mediakin on narrattu tähän samaan hypetykseen mukaan, niin ei ihme, että pikkupojilta ja faijoilta karkaa todellisuus kauas ja kuvitellaan, että vauhdin voi ostaa palikoista. Todellisuudessa kun oikotietä ei ole vaan vanha sanonta harjoitus tekee mestarin pitää edelleenkin paikkansa.

Voitaisiinko täällä Suomessa hoitaa homma toisin ja mennä urheilu ja laji edellä?
Se vaatisi aika rankkaa asennemuutosta lajilta ja ennenkaikkea lajin medialta, erottaa hypetys todellisuudesta ja oikeasti toimittaa juttuja eikä niellä kaikkia tiedotteita täydestä.
  Ehkäpä sitten ymmärrettäisiin koko valmennuskuvion merkitys ja saataisiin liiton ja kerhojen toimesta koulutus urheilijoiksi. Kuvio on jo olemassa, tarvitaan vain kentän herääminen.

  
  

Ääni ei ole voiman ääni mutta hienosti menee ...

Kumman ottasit?

Hauskuus vai nopeus? Siinäpä sitä miettimistä.

Vuoden aloitus Tillolan sohjospoorissa

 

Kosteissa merkeissä alkoi tämäkin vuosi. Oli nimittäin senverran vettä reitillä, joka kuoppa ääriään myöten täynnä.

Rimpula osoittautui oikeinkin hyväksi talvimopoksi, pientä säätöä ja bueno.

Kuskissa tuntuisi sitten petrattavaa olevan aikalailla ennenkuin spoori sujuu. Hauskaa kuitenkin vaikka ei osaakkaan, itseasiassa hauskempaa kuin kesällä ikinä.

Nyt vaan hiukan pakkasta ja paljon lunta niin pääsee nauttimaan talven riemuista oikein urakalla.