Kuviin ei sitten sattunut niitä paljonpuhuttuja maakiviä.
Lokakuun alkupuolella tuli pistäydyttyä Akaan radalla Toijalassa. Rataa olin joskus pikaisesti ohikulkiessa vilkaissut ja nyt oli aika ottaa monenlaisia kommentteja kirvoittaneesta radasta tyypit.
Tutustumiskierroksella tajusin aika äkkiä ettei yksi tutustumiskierros riitä. Maakiviä oli nimittäin senverran runsaasti näkyvissä, että ne olisi parempi opiskella etukäteen, niin ei tulisi vanneremonttia pyörään eikä remonttia koituisi kuskinkaan osalle.
Lämmittelykierroksia tulikin sitten varmaan kymmenen kerralla, eikä siitä ainakaan haittaa ollut. Rata tuli tutuksi ja kivettömiä ajolinjojakin löytyi. Ensin hiukan hirvittänytkin rata osoittautui aikalailla mukavaksi ajaa. Liiton päävalmentajahan korosti juuri ajotekniikan tärkeyttä ja tämä rata jos joku sopii sen harjoittelemiseen. On monenlaista mutkaa, jarrutusta ja kiihdytystä kivien välistä. Ajolinjojen täytyy olla aikalailla tarkkoja jos meinaa edetä, eikä hiekkaradoilta tuttua sinnepäin ajamista passaa juurikaan tehdä. Maltti ja harkinta on tarpeen, niinkuin toki kaikilla radoilla.
Radan pinta on varmaakin ajettua soraa, hyvää sellaista. Maakivet kyllä antavat varmaankin radan kunnostajille harmaita hiuksia, roudalla kun on vielä tapana nostaa niitä joka talvi lisää pintaan. Onnekkaasti maasta ei kuitenkaan taida nousta irtokiviä, tai ainakaan sellaisia ei ollut meikäläisen kohdalla.
Päivän mittaan rupesin oikein tykkäämään radasta, oikeinkin hyvä harrastajarata mihin ei ole tehty mitään harrastajia karkoittavia temppupaikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti