perjantai 16. toukokuuta 2014

Körökyytiä Lappeenrannassa

Kuva Heidi Koivunen OffroadPro

Hienon Latvian reissun jälkeen fiilinki oli "eiköhän se ollut tässä". Ajaminen ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Piti sitten tehdä päätös jatkaako harrastusta vai pistääkö rukkaset naulaan. Jo pitempään joka ajoreissulla on varusteita pukiessa ollut uskomaton sisäinen taistelu ajaako vai ei, lopettaako kun vielä on suhteellisen ehjä. Riskit hirvittävät päivä päivältä enemmän, kivusta on jo tarpeeksi kokemusta.
  Ainoaksi konstiksi päätöksen lykkäämiseen keksin kisoihin ilmoittautumisen, tulisi ajettua edes hiukan. Niinpä tuli ilmoittauduttua Lappeenrannan veteraani cup osakilpailuun.
 Varmaankin ensikertaa kisoihin mennessä menestyksellä ei ollut mitään väliä, tavoitteena oli viettää mukava ajopäivä, välttää riskejä, nauttia kisatunnelmasta ja jututtaa tuttavia.
 Täytyy sanoa, että taktiikka oli oikein onnistunut, kokemus kisoista oli ihan toisenlainen kuin koskaan aiemmin. Tavallaan ikään kuin seurasi kisoja sivusta mutta sai itse viettää mukavan ajopäivän samalla.
   Ehkäpä tällä systeemillä saa vielä tekohengitettyä harrastusta jonkin aikaa.

Lappeenrantalaisilla on kova halu kehittää kisoja paremmiksi, pieniä muutoksia rataan ja ympäristöön, niin ollaan jo tosi hyvällä tasolla. Henkihän Lappeenrannassa on tosi mukava jo nytkin, tykkäsin leppoisasta ja rennosta mutta samalla tekevästä meiningistä. Kiitoksia :)  


2 kommenttia:

  1. Tuttua pohdintaa tämä riskihomma. Jokaisen onnistuneen ajokerran jälkeen suunnaton riemu, kuinka se crossi on mahtavaa hommaa, mutta joka kerta ennen ajoa hirvittää että mihin hulluuteen sitä on taas ryhtymässä..Riskit on kovat (22.72 onnettomuutta per 1000 ajotuntia ks. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15133584). Hyvät varusteet ja omien taitojen mukaan ajaminen tietty auttaa, mutta silti se kaatuminen voi tapahtua aivan kuin itsestäänkin..

    VastaaPoista
  2. Olipas mieleniiintoinen linkki, tutkimukset crossin riskeistä on enemmän kuin harvinaisia. Tuon kymmenen vuotta sitten julkaistun tilaston jälkeen onnettomuudet tuskin ovat ainakaan vähentyneet....

    VastaaPoista