sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Vuodet vierii, 2010 katsaus


Vuosi 2010 oli varmaankin ensimmäinen vuosi ikinä kun ajamaan olisi ehtinyt enemmän kuin mielenkiintoa riitti. Tasapainon löytäminen innon ja kyllästymisen välillä vaati välillä kovaakin itsetutkistelua. Tarkoituksena kun olisi harrastaa niin, että hommasta nauttii koko ajan. Aikalailla sopiva tasapaino hommaan onkin löytynyt kun tarpeeksi on asioita mielessä pyörittänyt.


Suurin nautinto nykyään syntyy noista maakuntamatkoista. Mukavaa vaihtelua, niin maisemien, ihmisten, kuin ratojenkin suhteen. Keskikesällä kun pölyn vuoksi oikeestaan ainut ajokelpoinen rata oli Hyvinkää, homma maistui aikalailla puulta. Enemmän kuin kaksi kertaa samalla radalla peräkkäin tympäännyttää nykyään aikatavalla.


Tympääntymisen huomasi kyllä tästä blogin kirjoittelustakin: ei kiinnostanut pätkääkään ;)


Tommonen hauska räppäily jossain uudessa paikassa on se pieni taivas :)
Mukava seura on tietenkin plussaa tohon.


Kesän yksi ehdoton huippukohta oli Viiskymppis ajelu kaveriporukalla Heinolan radalla. Tunnelma oli kertakaikkisen mukava koko päivän. Kiitokset kaikille mukanaolleille :)
Hieno päivä, hieno rata, huippuihmiset, siinä se :D


Syksyn kruunasi "juhlavuosi" kisa Kaanaassa. Siitä jäikin mukavia muistoja. Ihan parasta oli nähdä kisakumppaneita lähes kolmenkymmenen vuoden takaa, juttua riitti koko päiväksi . Siinä oiskin ainut motivaatio käydä jossain kisassa ensivuonna. Itse kisan ajamisesta en nauttinut, vaikka tulos oli oikeinkin hyvä.


Syksyllä kun pääsi taas maakuntakierroksille, hommaan löytyi ihan uusi syke, harmi vaan näin aikainen ja raju talven tulo.


Rataluetteloonkin kertyi muutama uusi tuttavuus, niistä enemmän toiste.


Yksi uusi oivallus Hyvinkään radalla: "Tää on mun kuntosali :D"

3 kommenttia:

  1. Paljonkos niitä ajotunteja tuli?

    VastaaPoista
  2. Piti oikein tarkistaa... Rimpulaan tuntimittarin mukaan n.90h, ykkösmopoon n.45h. Uskomatonta. Mistä noi on tulleet? Mut mut, eihän noi oikeeta ajamista ole. Räppäilyä ja pörräämistä suurin osa. Oisko oikeeta ajamista kahtakytä tuntia enempää :Q

    VastaaPoista
  3. Heh, aika hurjat lukemat! Jos itse ens kesänä pääsis edes 50:een tuntiin...

    VastaaPoista